Anja, Anita

Urheilu

Kultanen kantaa jo suurta vastuuta

Julkaistu:

Puolustaja Jarno Kultanen aloitti NHL-uransa huimasti. Avausottelu Bostonin paidassa tuotti kolme syöttöpistettä. Nyt HIFK:sta lähtenyt pakki pelaa jo suuressa roolissa joukkueessaan.

-Olen saanut yllättävän paljon peliaikaa tulokkaaksi. Tuntuu, että valmentaja luottaa muhun, koska se heittää mua tilanteeseen kuin tilanteeseen, Kultanen kertoo.

-En odottanut Jarnolta tällaista avausta. Hän on sopeutunut uusista pelaajista nopeammin kuin kukaan muu, valmentaja Pat Burns kiittelee.

Kultanen selvittää, että pohjoisamerikkalainen pelityyli sopii hänelle paremmin kuin suomalainen. Elämäntyyli on kuitenkin vielä haussa, kuten on asuntokin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hamilton otti kärkipaikkansa takaisin, suomalaiset iskuasetelmissa – IS seuraa Yhdysvaltain GP:tä

  2. 2

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  3. 3

    Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

  4. 4

    Nahka-asuisen Jannika B:n esitys villitsi Toni Wirtasen täysin – hurrasi ja karjui Tähdet, tähdet -yleisössä

  5. 5

    Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

  6. 6

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  7. 7

    Kopelointia, huorittelua, vihjailua... Kansanedustajanaiset kertovat työssään kohtaamasta häirinnästä

  8. 8

    Vakava 2 henkilöauton ja rekan kolari Loviisassa: 4 aikuista ja 2 lasta sairaalaan, 6-tie poikki

  9. 9

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  10. 10

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  5. 5

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  6. 6

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  7. 7

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  8. 8

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  9. 9

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  10. 10

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  10. 10

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hamilton otti kärkipaikkansa takaisin, suomalaiset iskuasetelmissa – IS seuraa Yhdysvaltain GP:tä

  2. 2

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  3. 3

    Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

  4. 4

    Nahka-asuisen Jannika B:n esitys villitsi Toni Wirtasen täysin – hurrasi ja karjui Tähdet, tähdet -yleisössä

  5. 5

    Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

  6. Näytä lisää