Silja, Selja

Urheilu

Manniselta vietiin kultamitali

Julkaistu:

Yhdistetyn mäkikilpailun toisen kierroksen uusiminen oli päätös, jota on todella vaikea ymmärtää. Yhdistetyn sääntöjen mukaan juryllä on oikeus käynnistää kierros uudestaan, jos se toteaa olosuhteet liian epätasaisiksi.

Toisin sanoen kierroksen tai koko kisan uusimisella pyritään siihen, että jokainen saisi mahdollisimman tasaiset olosuhteet.

Perjantaina kävi ihan päinvastoin.

Tuuli kääntyi vastaiseksi peruutetun toisen kierroksen loppuvaiheissa. Tornissa oli jäljellä enää seitsemän hyppääjää.

Ei tarvinnut olla meteorologi todetakseen, että tuuliolot eivät ainakaan olleet paranemaan päin. Lopputulos oli se, että virallinen toinen kierros käytiin entistä epätasaisemmissa olosuhteissa.

Tuuli vaihteli voimakkaasti, ja kierroksesta tuli pelkkää arpapeliä.

Ja suurin kärsijä oli Suomen Hannu Manninen, mies, jonka piti voittaa koko kisa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  3. 3

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  4. 4

    Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

  5. 5

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  6. 6

    Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

  7. 7

    Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

  8. 8

    Elvedin todisti ensimmäisenä Ratko Mladicin joukkojen karmeista teoista: ”Ei ole epäilystäkään, he kaikki kuolivat”

  9. 9

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  10. 10

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  3. 3

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  4. 4

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  5. 5

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  6. 6

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  7. 7

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  8. 8

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  9. 9

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  3. 3

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  4. 4

    Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

  5. 5

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  6. Näytä lisää