Tanjan tavoite ei täyttynyt - Urheilu - Ilta-Sanomat

Tanjan tavoite ei täyttynyt

Nutukkaat ja kuuden tuhannen Sveitsin frangin palkintosekki kainalossaan poistui Tanja Poutiainen illan pimeydessä Levin rinteestä maailmancupin pujottelukisan jälkeen.

11.3.2006 0:00

Hän sijoittui eilisillan kisassa viidenneksi, ja laski siten kauden parhaan pujottelukisansa.

Tanjan ilmeistä näki, että tavoite oli korkeammalla, palkintopallilla. Tänään hän yrittää uudestaan, kun Levillä lasketaan toinen pujottelu.

Kisan ykköseksi jyräsi Kroatian Janica Kostelic selvästi ennen Ruotsin Anja Pärsonia ja Itävallan Kathrin Zetteliä.

Hän oli kerrassaan ylivoimainen, sillä pujottelun olympiavoittaja Pärson hävisi hänelle melkein puolitoista sekuntia, ja se on näissä kisoissa todella paljon.

Pärson satutti jo valmiiksi rustovikaista vasenta polveaan toisessa laskussa, ja hänen olonsa oli selvästi tuskainen.

Hän menee polvileikkaukseen kauden päätyttyä, ja sairasloma saattaa olla pitkä.

Ensi kertaa Suomessa ja Levillä kilpaillut Kostelic oli voitostaan onnellinen. Syömään ja nukkumaan ennen lauantain kisaa kiirehtinyt Janica sanoi, että rinne näyttää helpolta, mutta ei sitä ole.

- Hieno kisa, ja minulla oli kaksi mahtavaa laskua! Rinteen yläosa on tasainen, mutta jyrkkä loppuosa on jopa pelottava. Kun tulin loivalta jyrkän alkuun, näytti kuin edessä olisi ollut vain jättimäinen reikä, Kostelic kuvasi iltakisan tunnelmaa.

Voitollaan Kostelic kasvatti johtoaan niin pujottelun maailmancupissa kuin cupin kokonaiskilpailussakin.

Poutiainen jäi kolmossijasta harmittavan vähän, kolme sekunnin kymmenystä. Tanja kuvasi Kostelicin suoritusta vakuuttavaksi.

- Hän on sitä kovempi, mitä vaikeammat olosuhteet ovat.

Poutiainen löysi eilisillan kisasta positiivista, vaikkei aivan palkintopallille päässytkään.

- Askel kerrallaan mennään eteenpäin, mutta toivottavasti pääsen lauantaina huomattavasti kovempaa ylöspäin. Olen tavallaan tyytyväinen, mutta olisin halunnut olla korkeammalla, hän sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?