Ismo

Urheilu

Suvi Myllymäki loukkaantui vakavasti

Julkaistu:

Suomen kestävyysjuoksijoiden ykköskaartiin kuuluva Suvi Myllymäki, 22, on murtanut selkänikamansa. Vakava onnettomuus sattui keskiviikkoiltana Rajamäen uimahallin kuntosalilla.

Myllymäen nilkka lipesi kesken askelkyykkysarjan ja 35 kilon levytanko tippui selän päälle. Selkärangan yhteen nikamaan tuli kolme murtumaa.

-Olihan se aikamoinen sokki. En ollut paikalla, mutta menin heti kuntosalille, kun sain tietää asiasta, Suvin poikaystävä Teemu Selvenius kertoo.

Selvenius oli eilen iltapäivällä odottamassa leikkausta Töölön sairaalassa. Selveniuksen mukaan Suvi oli suhteellisen hyvillä mielin.

-Odotamme nyt leikkausta, mutta ei pysty sanomaan, miten tässä käy.

Selvenius kertoo lääkärin sanoneen, että leikkauksessa on omat riskinsä. Ennuste on kuitenkin hyvä.

-Vielä ei voi sanoa, kuinka urheilu-ura jatkuu. Ihmeitäkin tapahtuu, mutta ei hänen kuntonsa ole sellainen, että Suvi lähtisi MM-kisoihin, poikaystävä uumoilee.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  3. 3

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  4. 4

    Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

  7. 7

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  8. 8

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  9. 9

    Antibiooteille vastustuskykyistä suolistobakteeria löydetty Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

  10. 10

    Malmin nainen Aarnio-istunnossa: "Puhuin ihan puuta heinää, mitä sylki suuhun toi"

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  5. 5

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  6. 6

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  7. 7

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  8. 8

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  9. 9

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  10. 10

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  3. 3

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  4. 4

    Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. Näytä lisää