HIFK teki rajun tappion - Urheilu - Ilta-Sanomat

HIFK teki rajun tappion

Jääkiekkoseura HIFK teki viime huhtikuussa päättyneellä tilikaudellaan muhkean tappion, noin 800000 euroa.

18.11.2005 0:00

Seura hankki kauden aikana riveihinsä kuusi NHL-pelaajaa, mikä paisutti pelaajabudjetin yli äyräidensä. HIFK:n tie katkesi puolivälieräsarjassa Lukkoa vastaan. Parempi menestys olisi pienentänyt taloudellista tappiota.

- Viime kausi oli urheilullisesti ja taloudellisesti pettymys. Tilanne oli mikä oli, ja me halusimme panostaa joukkueeseen. Laskelmat perustuivat siihen, että sillä joukkueella päästäisiin pidemmälle kuin mihin päästiin. Siinä suhteessa otimme liian ison riskin, sanoo HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Harri Tuohima a.

- Kausi oli poikkeuksellinen. Halusimme tarjota faneillemme ja yhteistyökumppaneillemme sen, että HIFK:sta NHL:ään lähteneet pelaajat pelaavat meillä.

Tuohimaan mukaan viime tilikausi ei ollut yhtiölle katastrofi, eikä ilmassa ole konkurssin uhkaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?