Ismo

Urheilu

Henri Himmanen avasi pistetilinsä MM-trialissa

Julkaistu:

Henri Himmanen avasi trialin MM-pistetilinsä Irlannin Bangorissa ajetussa kauden toisessa osakilpailussa.

Himmanen taiteili italialaistiimin Beta-pyörällä sijalle 15, joka toi mukanaan yhden arvopisteen.

- Ajo kulki paineitta huomattavasti paremmin ja ajoittain jopa jo tosi hyvin aiempaan verrattuna. Ei tämä sijoitus minua vielä tyydytä, mutta tästä on hyvä jatkaa, totesi Himmanen.

Himmanen kärsi vielä viikko sitten flunssasta Luxemburgissa ajetussa MM-avauksessa. Lauantaina puolestaan vantaalaisen tulehtuneet kädet tekivät etenemisestä tuskaista Bangorin EM-osakilpailussa.

- Kädet eivät vaivanneet enää niin paljon kuin lauantaina. Tosin kyllä nytkin toisen kierroksen lopulla voimien kanssa alkoi mennä jo varsin tarkalle.

Bangorin osakilpailun kärjestä löytyivät jälleen tutut nimet. Luxemburgissa toiseksi sijoittunut espanjalainen GasGas-kuljettaja Adam Raga on revanssin hallitsevasta maailmanmestarista ja maanmiehestään, Montesa-pyörällä ajavasta Toni Bousta.Japanilainen Takahisa Fujinami nappasi Montesa-pyörällään avauskisan tavoin tililleen kolmanneksi korkeimmat MM-pisteet Bangorista.

Kauden seuraavat osakilpailut ajetaan huhtikuun lopussa ja toukokuun vaihtuessa kesäkuuksi USA:n Sequatciessa sekä Japanin Motegissa. Ne kisat Himmanen jättää suunnitellusti ajamatta.

Seuraavan kerran Himmanen lähtee tavoittelemaan MM-pisteitä juhannuksen aikoihin 22. kesäkuuta Ranskan Maissessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  2. 2

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  5. 5

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  6. 6

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  7. 7

    Mikko Leppilampi kamppaili pitkään yleisen ongelman kanssa – ”Olen käyttänyt hirveästi energiaa sen kyttäämiseen”

  8. 8

    Urheilun superpari odottaa lasta: ”En voisi olla onnellisempi”

  9. 9

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  10. 10

    Pahamaineinen terroristi vapaaksi – saattaa lähteä nyt politiikkaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  4. 4

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  5. 5

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  6. 6

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  7. 7

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  10. 10

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  8. 8

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  9. 9

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  2. 2

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  5. 5

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  6. Näytä lisää