Selänne ja Kariya taas samaan joukkueeseen - Urheilu - Ilta-Sanomat

Selänne ja Kariya taas samaan joukkueeseen

Teemu Selänne ja Paul Kariya suorittivat melkoisen silmänkääntötempun.

4.7.2003 0:00

Liian huonoihin joukkueisiin juuttuneet kaverukset juonivat ensi kauden kuvionsa niin, että tutkapari nähdään jälleen yhdessä. Osoite on Denver, joukkue Colorado Avalanche.

- Meillä oli Paulin kanssa jo aiemmin suunnitelmissa pelata samassa joukkueessa. Kun Anaheim ei käyttänyt optiotaan Pauliin, se oli suuri yllätys molemmille. Emme uskoneet, että he päästäisivät Paulin vapaille markkinoille, Selänne kertoo.

- Sitten saimme villin idean siirtymisestä yhdessä Coloradoon, ja tässä ollaan. Nyt meillä on kerta kaikkiaan unelmien paikka voittaa Stanley Cup.

Viime kauden ansioiden perusteella kaksikon yhteisarvo oli 16,5 miljoonaa. Selänne myöntää, että varsinkin Kariya joutui tinkimään rahasta rajusti. Kariyan vuosipalkka on alkavalla kaudella 1,2 miljoonaa taalaa. Pudotus on peräti 8,8 miljoonaa.

Selänteen palkka Coloradossa on 5,8 miljoonaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?