Tuovi

Urheilu

Sievinen: Kiitokset vuosista, morjens!

Julkaistu: , Päivitetty:

Pommitettuaan kolmen päivän ajan Mäkelänrinteen uintikeskuksen yleisön tärykalvoja kuulovaurioille altistavalla voimakkuudella soitetulla sukkahousuheavylla, lyhyen radan EM-uintien järjestäjät yllättivät sunnuntai-iltana soittamalla Bing Crosbyn White Christmasin juuri, kun Esa Sievinen marssi altaalle valvomaan poikansa Janin viimeistä arvokisaverryttelyä.

Ja ennen kuin kaikkien aikojen menestyksekkäin suomalaisuimari hyppäsi altaaseen, ehti myös joulupukki näyttäytyä hallissa. Ehkä järjestäjätkin halusivat toivottaa sadan metrin sekauinnin finaaliin valmistautuneelle Sieviselle joulua.

Mutta altaassa urheilun rautaiset realiteetit eivät antaneet Sieviselle eivätkä haikeille muistoille periksi, ei vaikka Bing Crosbyn joulutoivotukset vaihtuivat Teräsbetonin räminään Sievisen astellessa yleisön valtaisien suosionosoitusten seassa lähtöpallille.

Sievinen oli harjoitellut vähän ja hänen lisäkseen finaalissa oli vain yksi toinen 1970-luvulla syntynyt uimari, Sievistä neljä vuotta nuorempi slovenialainen Peter Mankoc. Vaikka Sievinen jälleen paransi suoritustaan alkueristä, ei aika 54,41 riittänyt viidettä sijaa pitemmälle. Mutta kotiyleisöä ei paljoa kiinnostanut, että Mankoc voitti seitsemännen sadan metrin sekauinnin EM-kultansa ajalla 53,05 tai että muut mitalit menivät Liettuan Vytautas Janusaitisille (53,66) ja Norjan Aleksander Hetlandille(53,70).

Maaliin saavuttuaan Sievinen pomppasi ylös altaasta, kapusi lähtöpallille, kumarsi yleisölle ja sai kukkapuskan Uimaliiton edustajilta.

"Kiitos Jani,
onnellisia eläkepäiviä"

Median haastatteluihin Sievinen saapui tyhjänä kuin munankuori.

- Uinnista en muista mitään, vain lähdön ja lopun. Lopussa oli yksi hienoimpia ellei hienoin hetki. Parhaat fiilikset mitä koskaan, Sievinen selvitti yhä huohottaen ja kiisti tuntevansa haikeutta.

- Paljon hienompi mitä kuvittelin, ei tällaista fiilistä voi saada kuin kotikisoissa.

Sievisen uran saldoksi jäi 31 arvokisamitalia, mutta Sievinen tuskin olisi itsekään uskonut uransa jatkuvan vielä 15 vuotta sen jälkeen, kun hän voitti ensimmäisen arvokisamitalinsa 1991.

- Jos silloin olisi kysytty, en olisi ikinä uskonut, että uin vielä näin pitkään.

Ylleen Sievinen oli saanut Suomen kisajoukkueen muiden jäsenten lahjoittaman t-paidan, jonka rinnassa luki "Kiitos Jani, onnellisia eläkepäiviä". Miten railakkaat noiden eläkepäivien ensimmäiset tunnit ovat, jää nähtäväksi. Kysymykseen miten hän aikoo juhlia, Sievinen nimittäin vastasi:

- Lukekaa tiistain lehdistä.

Sievisen lähitulevaisuuden täyttävät myös uintiklinikat, joita hän vetää. Keskiviikkona Sievinen suuntaa näissä merkeissä kolmeksi viikoksi Australiaan.

Lopuksi kaikkien aikojen suomalaisuimari keräsi kukkansa ja heilautti kättään.

- Kiitokset vuosista, morjens. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62 kerrosta ja kuoli

  2. 2

    Nainen kertoo ”juorunneensa baarissa” seksuaalisesta häirinnästä – pian sähköpostiin kopsahti lakimiehen terveiset elokuva-alan ammattilaiselta

  3. 3

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  4. 4

    Linnan juhlien vieraslista sai kritiikkiä – Jenni Haukio otti tiukasti kantaa Facebookissa

  5. 5

    Tulipalojen sarja Espoon yössä: Päiväkoti, roskakatoksia ja autoja liekeissä – ”Viittaa siihen, että palot ovat tahallaan sytytettyjä”

  6. 6

    Vantaalaiset Maija ja Niko pelastivat suhteensa parinvaihdolla – näin koko kuvio toimii

  7. 7

    Upeat kuvat! Ruotsin kuningasperhe poseerasi yhdessä – sädehtivän kaunis kruununprinsessa Victoria varasti huomion

  8. 8

    Susi jolkotteli koulun pihalle keskellä kirkasta päivää – ”Se oli siinä käytännössä lasten keskellä”

  9. 9

    Trump aikoo lähettää amerikkalaiset takaisin Kuuhun – ja lopulta myös Marsiin

  10. 10

    Tupakaksi pistänyt nainen aiheutti kaaoksen lentokoneessa – uhkasi tappaa kaikki matkustajat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Rockmoguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

  3. 3

    Voimakas lumimyräkkä iskee Suomeen tiistaina – Meteorologi: ”Huomenna on luvassa pelkkää hankaluutta”

  4. 4

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  5. 5

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  6. 6

    Susi jolkotteli koulun pihalle keskellä kirkasta päivää – ”Se oli siinä käytännössä lasten keskellä”

  7. 7

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  8. 8

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  9. 9

    Tätä ovelaa kikkaa lentohenkilökunta käyttää, kun he eivät halua jutella kanssasi

  10. 10

    Pin up -malli Sini Ariellilta raju tilitys vauva-arjesta – kuvailee kotiaan vankilaksi: ”Tekisi vain mieli ottaa ja lähteä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

  3. 3

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  4. 4

    Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

  5. 5

    Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

  6. 6

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  7. 7

    Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

  8. 8

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  9. 9

    Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

  10. 10

    47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62 kerrosta ja kuoli

  2. 2

    Nainen kertoo ”juorunneensa baarissa” seksuaalisesta häirinnästä – pian sähköpostiin kopsahti lakimiehen terveiset elokuva-alan ammattilaiselta

  3. 3

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  4. 4

    Linnan juhlien vieraslista sai kritiikkiä – Jenni Haukio otti tiukasti kantaa Facebookissa

  5. 5

    Tulipalojen sarja Espoon yössä: Päiväkoti, roskakatoksia ja autoja liekeissä – ”Viittaa siihen, että palot ovat tahallaan sytytettyjä”

  6. Näytä lisää