Isä lähti lenkille, kun Samppa sai mitalin - Urheilu - Ilta-Sanomat

Isä lähti lenkille, kun Samppa sai mitalin

Samppa Lajusen ensimmäinen olympiakulta oli suuri hetki valmentajaisä Heimolle. Kun kultamitali oli ripustettu Sampan kaulaan, isä innostui Jyväskylässä niin, että paineli hiihtolenkille.

12.2.2002 0:00

Kello oli Suomessa silloin viisi aamulla.

-Uni ei tullut silmään sitten millään. Palkintojenjaon jälkeen hiihdin räntäsateessa kahdeksan kilometriä, Heimo Lajunen kertoi.

Lääkäri-isä teki vähäisestä yöunesta huolimatta eilen täyden työpäivän. Häntä ei sureta se, ettei voi olla poikansa tukena Salt Lake Cityssä.

-En saanut akkreditointikorttia enkä päättänyt ruinata sitä.

Samppa voi kasvattaa mitalitiliään joukkuekisassa ja sprintissä.

-Nyt ei ole paineita ja se parantaa mahiksia, Heimo Lajunen laski.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?