Kauno, Kasperi

Urheilu

Koivu: Pettymys ei unohdu koskaan

Julkaistu:

Leijonien kapteeni Saku Koivu kuvasi Suomen 5-6-tappiota hirvittäväksi pettymykseksi, johon ei kukaan osaa sanoa yhtä syytä.

- Tämä oli todennäköisesti minulle viimeinen mahdollisuus tehdä jotain suurta kotikisoissa. Juuri nyt on tyhjä olo eikä se varmasti parane parissa päivässä. Aika kyllä parantaa haavat, mutta tuskin pettymys koskaan täysin jää unholaan.

- Henkisestä romahduksesta ei missään tapauksessa ollut kysymys. Meidän olisi pitänyt hoitaa homma kotiin 5-1-johdossa, siinä ei ole kahta sanaa. Jotenkin vain Ruotsi sai yhtäkkiä kaksi maalia ja pääsi peliin mukaan. Takaa tuleva on silloin vahvoilla ja pelin luonne muuttui täysin, Saku ihmetteli.

Ykköskentän ylivoimapeli sujui kuin tanssi ja toisen erän alussa Areenasta tuskin löytyi yhtään epäilevää sielua. Oman pelin onnistuminen ei kuitenkaan lohduttanut tippaaakaan.

- Pelit voitetaan tai hävitään joukkueena. Oman ketjun panos ei auta eikä nosta tunnelmaa, totuus on, että meidän pelimme loppuivat tässä turnauksessa, Saku huokasi.

Koivu oli syöttäjänä kaikissa Teemu Selänteen maaleissa ja pelasi ilman muuta turnauksen parhaan ottelunsa. Saku oli kuin eri planeetalta edellisiin merkityksettömiin peleihin verrattuna eikä hän jäänyt tippaakaan ruotsalaisista supertähdistä Peter Forsbergistä tai Mats Sundinista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  3. 3

    Toni Edelmann on kuollut

  4. 4

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  5. 5

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  6. 6

    Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

  7. 7

    AFP: Veitsimies tappoi yhden ja haavoitti yhdeksää ostoskeskuksessa Puolassa

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Tähän vetoon Vain elämää päättyi: Cheekin Surulapsi veti mykäksi – katsojat ihastuivat täysin

  10. 10

    Palloliiton määräys hämmensi Tampereella – kiekkopelin tuloksen kuuluttaminen kiellettiin Veikkausliigan pelissä!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  3. 3

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  4. 4

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  5. 5

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  6. 6

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  9. 9

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  3. 3

    Toni Edelmann on kuollut

  4. 4

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  5. 5

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  6. Näytä lisää