Satu, Luukas

Urheilu

Suomella on uusi Henri Toivonen

Julkaistu:

Moni katsoja höristi korviaan, kun kisakuuluttaja ilmoitti Henri Toivosen ajavan rata-autoilun GT3-luokan lähdössä Ahvenistolla sunnuntaina. Kuulotarkastukseen ei ollut kuitenkaan aihetta, sillä kuljettajalegenda Henri Toivosen nimikaima todellakin kaasutteli Ferrarillaan SM-ratasarjan lähdössä.

- Onhan se yllättänyt, että kuinka paljon ihmiset ovat eri paikoissa tätä asiaa kyselleet. Siitä huomaa, kuinka arvostettu se tunnetumpi Henri Toivonen oli, sanoi 22-vuotias nimikaima.

Rallitähti Henri Toivonen kuoli Korsikan MM-osakilpailussa sattuneessa onnettomuudessa 1986. Hän oli monilahjakkuus, joka hallitsi myös rata-ajon niksit. Uskottiin, että Toivosen rahkeet olisivat riittäneet aina F1-sarjaan asti.

- Olen jonkin verran lukenut Henrin urasta ja hän kuuluu idoleihini. Ilman muuta legendaarinen kaveri. Olen myös kuullut, että meillä olisi joku kaukainen sukulaissuhde, nimikaima kertoi.

Ahvenistolla viikonloppuna ajanut Henri Toivonen kuvaa itseään harrastelijaksi.

- Sellaisia todellisia vertauskohtiahan meillä ei toki ole. Minulle tämä on enemmänkin harrastus, Henri oli tähti, hän järkeili.

Molemmat Henri Toivoset ovat kuitenkin ajaneet Ahvenistolla. Esimerkiksi vuonna 1984 tunnetumpi Toivonen vei voiton Ahveniston vauhtipäivillä C-ryhmän Porschella.

Tuntemattomampi Henri Toivonen ajoi tänä viikonloppuna SM-sarjan GT3-luokassa sijoille viisi ja kuusi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  2. 2

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  3. 3

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  4. 4

    Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

  5. 5

    Mies uhkasi tekevänsä itsemurhan: kaahasi päin mopoautoa – kaksi nuorta kuoli

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Yksi nyrkinisku aiheutti vakavan aivovamman – lahtelaiselle miehelle 41­500 euron lasku

  8. 8

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  9. 9

    ”Peltipoliisien isä” tyrmää Suomen liikennevalvonnan nykytilan

  10. 10

    Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  5. 5

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  6. 6

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  7. 7

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  8. 8

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  9. 9

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  10. 10

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  2. 2

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  3. 3

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  4. 4

    Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

  5. 5

    Mies uhkasi tekevänsä itsemurhan: kaahasi päin mopoautoa – kaksi nuorta kuoli

  6. Näytä lisää