Ursula

Urheilu

Oikeat vastaukset urheilutiedon SM-kisojen kysymyksiin

Julkaistu:

Jäivätkö urheilutiedon SM-kisojen kysymykset vaivaamaan päätäsi? IS Urheilu tarjoaa helpotuksen. Kansallisen osion jälkimmäisten 30 kysymyksen vastaukset ovat tässä.

Jälkimmäiset 30 Suomi-vastausta

31. Suunnistuksen - vuonna 1947 edustaen Elannon Iskua (tuolloin virallisesti Helsingin Iskua); kyseessä eri mies kuin olympialaisissa nykyaikaisen 5-ottelun yksilöhopeaa 1956 sekä joukkuepronssia 1952 ja 1956 saavuttanut Olavi Mannonen.

32.

a) Matti Rönkä - HS:n urheilutoimittaja 1984-85, Yleisradiossa televisiouutisten lukijana ja päällikkötehtävissä vuodesta 1990

b) Juhani Sipilä - radion urheilutoimittaja 1968-2001.

33.

a) Rallisprint - tunnettu aikanaan myös puistoajona ja vuosina 2001-03 pelkällä sprint-nimellä

b) enduro - nimi käyttöön Suomessa 1980-luvun alkupuolella, maantieajon ja enduron välissä nimenä luotettavuusajo.

34. Yhden - Janne Lahtelan kullan freestylehiihdon kumparelaskussa 2002. Lisäksi Ludowika ja Walter Jakobsson voittivat pariluistelun kesäolympialaisissa 1920.

35. Koripallon - Scotch Teamin (Espoo) hopeamitalisti 1984, jolloin joukkueessa myös veli, A-maaottelumies Martti Sajantila.

36.

a) Tommi Evilä - tulos pituushypyn karsinnassa 801, Jesse Owensin (USA) kultatulos 806

b) Minna Nikkanen - tulos seiväshypyn karsinnassa 440, Earle Meadowsin (USA) kultatulos 435.

37. Argentiina - kultamaa 1978 ja 1986.

38.*

a) Suunnistuksen - Suomen Suunnistusliiton puheenjohtaja vuodesta 2008

b) ampumaurheilun - Suomen Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja 2005-08.

39. "Lentävä poliisi".

40. Pesäpallossa.

41. Ampumahiihdossa - 20 km:ltä Kalevi Huuskosen yksilökullan lisäksi joukkuekulta Uumajassa 1961, Paavo Puurunen 20 km:n kullan Pokljukassa 2001.

42. Jukka Jalonen - Ilveksessä Heikki Vesalalla 18.10.1994 korvattu ja takaisin 15.2.1995 otettu Suomen miesten maajoukkueen nykyinen päävalmentaja.

43. Suomi Meloo -kanoottiviesti.

44. Lauri (Tahko) Pihkalan - vuosien 1908 ja 1912 olympiayleisurheilijan sekä sittemmin muun muassa pesäpallon isän.

45.

a) Matti Salmenkylä - Ilta-Sanomien urheilutoimittaja 1969-87

b) Reino Kuuskoski - virkamieshallituksen pääministeri 1958 ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentti 1958-65.

46. Minna Painilainen-Soonilla (o.s. Painilainen) - 4 x 100 metrin alkueräjuoksijalla 1992.

47. ZSKA - tunnettu moskovalaisesta urheiluseurasta, jonka nimen oikeampi lyhenne suomessa TsSKA.

48. Ampumaurheilussa - ollen vapaakiväärin joukkuekilpailun 8:s ja yksilökilpailun 41:s 1908.

49. Kemin Innon - mestarin 1976 ja 1977.

50. Pyöräilyssä - 10 km:n maantieajon kakkoseksi ja 1 km:n rata-ajon kolmoseksi 1925.

51. Ossian Nylund - yleisurheilussa 3-loikan 7:s ja 5-ottelun 12:s 1920.

52. Partanen, Lyy, Asunta. Sanoituskilpaa seuranneen sävellyskilpailun osanottajat saivat käyttää mitä tahansa kärkikolmikon tekstiä, ja voittajaksi yltänyt Jaakko Linjama teki sävellyksensä Lyyn sanoitukseen.

53.

a) Frantz Kruger - pituus 203 cm, kiekonheiton 11:s 2008

b) Rosa Lindstedt - pituus 186 cm, jääkiekon pronssi 2010.

54. Kojon - pisteittä vuonna 1982 jääneen edustajan, joka levytti Rovaniemen Palloseuran edustusjoukkueen avustamana Rops'n Roll -laulun 1990; eritoten jalkapallossa 0-0-tuloksesta käytetty nimeä kojo-kojo.

55. Lauri Rechardt - purjehduksen Finnjolla-luokassa olympiakisojen 13:s 1988 ja EM-pronssimitalisti 1989.

56. Erik von Frenckell - Kansainvälisen olympiakomitean jäsen 1948-76, puheenjohtaja mm. Suomen Palloliitossa 1918-52, Suomen Automobiiliklubissa/Suomen Autoklubissa 1937-56 ja Suomen Ilmailuklubissa 1919-21; Avskedet/Jäähyväiset-elokuvan pohjana von Frenckellin tyttären Vivica Bandlerin lapsuus- ja nuoruuskokemukset, 37-minuuttiseksi jääneen Se alkoi omenasta -elokuvan aiheena von Frenckellin ja naispääosassa itseään esittäneen Tabe Slioorin suhde.

57.

a) Katja Nyberg - käsipallossa paras suomalainen 1997-99 ja olympiavoittaja Norjan joukkueessa 2008.

b) Keilailun - Maire Rautakoski 1962, Eija Krogerus 1967 ja Lea Hilokoski 1977.

58. Nykäset Herman (kreikkalais-roomalaisen painin SM-kulta 67,5 kg:n sarjassa 1924 ja 75 kg:n sarjassa 1925) sekä Yrjö (SM-kisoissa mm. yksilökullat 1916 ja 1922, olympiakisoissa varalla 1924).

59.

a) Volmari Iso-Hollosta - estejuoksuvoittajasta 1932 ja 1936; Virpi Iso-Hollo kirjan Vastatuuleen (2007).

b) Victoria Principal - Dallas-sarjan Pamela; kirjan nimi Body Principal - Victoria Principalin isometrinen ohjelma.

60.

a) Pertti Purhonen - nyrkkeilyn pronssimitalisti 1964 sarjassa 67 kg

b) Elis Ask - tunnettu ammattinyrkkeilymies.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  4. 4

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  5. 5

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  6. 6

    Suomalaistutkijoilta maailmanlopun visio: Supertekoäly syntyy ennen vuotta 2060 ja tuhoaa meidät kaikki

  7. 7

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  8. 8

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  9. 9

    Suomalaisen Veeran, 31, ura alkoi ruotsinlaivoilta – kova työ tuotti tulosta: Voitti Italian valtavan Tanssii tähtien kanssa -tv-kisan

  10. 10

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  3. 3

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  6. 6

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  7. 7

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  8. 8

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  9. 9

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  10. 10

    Toni Edelmann on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  4. 4

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  5. 5

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  6. Näytä lisää