Uljas

Urheilu

Ronaldinho sekoitti Pariisin

Julkaistu:

Ronaldinho pelasi kolme vuotta sitten Paris Saint-Germainin miehistössä. Nyt brassitaituri on saapunut takaisin kaupunkiin Barcelonan paidassa - tavoitteenaan Mestarien liigan voitto.

Kansainvälinen media on muodostanut tämän vuoden finaalista Ronaldinhon ja Arsenalin Thierry Henryn välisen taistelun. Kun kaksikkoa ei eilisessä lehdistötilaisuudessa näkynyt, joutuivat Arsenalin manageri Arsène Wenger sekä Barcelona-luotsi Frank Rijkaard vastailemaan kysymyksiin, jotka käsittelivät viime joulukuussa maailman parhaaksi pelaajaksi valittua Ronaldinhoa.

- Mediassa on paljon puhuttu Henryn ja Ronaldinhon välisestä pelistä. Mutta tämä on ensisijaisesti Barcelonan ja Arsenalin välinen ottelu, Wenger totesi.

Wenger kuitenkin myönsi, että brasilialaista täytyy tarkkailla illan ottelussa.

Kun Barcelonan edustajat saapuivat lehdistön eteen, useat toimittajat lähtivät stadionille seuraamaan samaan aikaan pidettyjä katalonialaisten harjoituksia. Taikuri Ronaldinho ei tullutkaan tentattavaksi. Sen sijaan mediaväki sai "tyytyä" puolustaja Carles Puyoliin, maalivahti Víctor Valdésiin sekä Rijkaardiin. Hollantilaisluotsi sai myös osakseen kysymysryöpyn Ronaldinhosta, mutta mies väisteli utelut kylmänviileästi.

- On hienoa, että meillä on loistavia pelaajia. Mutta koko joukkuetta pitää onnitella onnistumisista, Rijkaard sanoi.

Joukkueen veräjänvartija Valdés yltyi kehumaan nauravaksi kulkuriksi nimitettyä joukkuetoveriaan Rijkaardia avoimemmin.

- Ronaldinho on yksi maailman parhaista pelaajista ja onneksi hän pelaa joukkueessamme. Hän on yhtä taitava kuin Pelé, Valdés vakuutti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  2. 2

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  4. 4

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  5. 5

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  6. 6

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  7. 7

    Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

  8. 8

    Kansa äänesti: Jean Sibelius on vuosisadan kulttuuripersoona – katso myös muut palkitut

  9. 9

    Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

  10. 10

    Lento 12 tuntia myöhässä – näin Heidi sai 1600 euron korvaukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  2. 2

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  3. 3

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  4. 4

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  5. 5

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  6. 6

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  7. 7

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  8. 8

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  9. 9

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  10. 10

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  2. 2

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  4. 4

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  5. 5

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  6. Näytä lisää