Saana, Saini

Urheilu

Peltonen aloittaa NHL-kautensa

Julkaistu:

Olkapäävamman takia kolme viikkoa sarjakauden alusta menettänyt Florida Panthersin Ville Peltonen aloittaa jääkiekon NHL-pelit keskiviikkona New York Rangersia vastaan.

Peltosen paluusta kertoo verkkosivuillaan South Florida Sun-Sentinel.

Peltosen, 33, olkapää meni sijoiltaan syyskuussa harjoituskauden pelissä Atlantaa vastaan. Peltonen on pelannut NHL:ää viimeksi Nashville Predatorsin miehistössä kaudella 2000-2001.

Hän on pelannut viime vuodet sveitsiläisessä Luganossa, jossa voitti keväällä maan mestaruuden.

- Nyt tuntuu oikein hyvältä. Pelaamisestani on jo aikaa, mutta halusin varmistua, että olen kunnossa, kun palaan kaukaloon, Peltonen sanoi.

Hän joutui pitämään taukoa jääharjoittelusta, joten pelikuntoon virittäytyminen on vaatinut omatoimisuutta.

- On ollut rankkaa olla osa joukkuetta, kun ei ole päässyt jäälle tekemään määrättyjä asioita. On ollut pakko yrittää kaikkensa, jotta olisi parhaimmillaan.

Floridan päävalmentaja Jacques Martin sovittelee Peltoselle joukkueessa selvää roolia.

- Nähdäkseni hänestä on meille apua jäähyjen tappamisessa. Hän on myös pelaaja, jonka voi laittaa ketjuun kuin ketjuun täydentämään toisia hyökkääjiä.

Floridan kapteenina pelaa Peltoselle Suomen maajoukkueesta tuttu ketjukaveri Olli Jokinen. He olivat viime kaudella maajoukkueessa voittamassa olympiahopeaa ja MM-pronssia.

Peltonen on pelannut NHL:ää aiemmin myös San Josessa.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  2. 2

    Muistatko tumman ja pippurisen Grease-kaunottaren? Esitti 34-vuotiaana teiniä – tv-katsojat sekosivat olemuksesta

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  5. 5

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  6. 6

    Opiskelijat lukkiutuivat luokkiin puukkomiehen takia Raumalla – Rehtori kertoo, kuinka tapahtumat etenivät

  7. 7

    Venetehdas ilmiliekeissä Savonlinnassa

  8. 8

    Viidettä lastaan odottava Mari, 27, tuli raskaaksi ehkäisystä huolimatta – ”Se oli mun mielestä ihan itsestäänselvyys, että ei todellakaan pidetä lasta”

  9. 9

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  10. 10

    Herttuatar Catherinen laskettu aika paljastui – kevätvauva!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  5. 5

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  6. 6

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  7. 7

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  8. 8

    Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

  9. 9

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  10. 10

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  8. 8

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  9. 9

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  10. 10

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  2. 2

    Muistatko tumman ja pippurisen Grease-kaunottaren? Esitti 34-vuotiaana teiniä – tv-katsojat sekosivat olemuksesta

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  5. 5

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  6. Näytä lisää