Bluesin piina hellittää - Urheilu - Ilta-Sanomat

Bluesin piina hellittää

Blues on pelannut viime vuodet miesten jääkiekon SM-liigassa aivan samalla kaavalla: ensin hankitaan isolla rahalla nimekäs joukkue ja kova valmentaja, ja sitten pelataan niin surkeasti että korvissa soi.

21.11.2005 0:00

Tämä kausi oli vahvan alun jälkeen menossa jälleen samaan suuntaan. Ennen eilistä ottelua alla oli koko marraskuun kestänyt neljän ottelun tappioputki, ja maalinteko oli kuin tervanjuontia. Blues kyllä loi paikkoja lähes liukuhihnalta, mutta verkot eivät soineet tarpeeksi usein.

Jotain oli tehtävä, ja jotain joukkue myös teki. Pirteä Blues luisteli eilen Lukon aivan jäänrakoon, ja mikä tärkeintä, onnistui lopulta myös tekemään paikoistaan maaleja.

Päävalmentaja Kari Heikkilä huomasi muutoksen joukkueen pelissä.

- Meille on tullut aiemmissa peleissä usein pikkuvirheitä, jotka ovat maksaneet meille voittoja. Nyt puolustuksen ja hyökkäyksen välillä vallitsi hyvä tasapaino, Heikkilä analysoi.

- Lisäksi pystyimme tänään välttämään tyhmät jäähyt kuten hyökkäyspään koukkaamiset.

- Me olemme tehneet koko ajan kovasti töitä, ja olen pelaajien puolesta todella tyytyväinen, että se työnteko nyt palkittiin, Heikkilä myhäili.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?