Liisa, Elisa

Urheilu

Mikael Forstén neljäs Vigossa

Julkaistu:

Ratsukko Mikael Forstén ja Isaac du Jonquet hyppäsi tuplanollalla neljännelle sijalle GP-luokassa maailman kärkiratsastajien seurassa sunnuntaina Vigossa Espanjassa. Forstén sai hyvityksen lauantain epäonnelle, kun hän jäi maailmancuplähdössä harmittavasti ilman sijoitusta yhden pudotuksen takia.

Revanssi sunnuntaina sai Forsténin iloiseksi. Uusinnassa onni ei kuitenkaan ollut ihan mukana, sillä 13 uusijan joukossa kärkisija jäi valtaamatta. Forstén jäi voittajasta vain sekunnin.

- Ensin yritykseni jättää askel pois suhteutetulla linjalla epäonnistui ja korjauksena otettu lisäaskel toi meidät varsin lähelle estettä, mikä aiheutti esteellä "hitaan" hypyn, missä meni toinen sija. Viimeiselle esteelle laukkasin täysillä, mutta isolle vesipystylle otin voittajaan nähden yhden askeleen enemmän, mikä maksoi myös ajassa, Forstén ruoti ratsastustaan.

Maailmancupin kisassa lauantaina kaikki sujui upeasti viimeiselle esteelle saakka. Hyppy tuntui onnistuvan, mutta etukavio hipaisi okserin takapuomia hiuksenhienosti ja seurauksena oli pudotus.

- En ensin edes huomannut pudotusta, joten pettymys oli todella voimakas, Forstén sanoi.Maailmancupin osakilpailun lauantaina voittanut itävaltalainen Thomas Frühmann, 56, voitti myös GP:n hevosellaan The Sixth Sense.

Forstén tavoittelee edelleen paikkaa maailmancupin finaaliin Göteborgiin. Forstén on Länsi-Euroopan liigassa sijalla 19 eli yhden sijan päässä finaalipaikasta ennen ratkaisevaa s Hertogenboschin kilpailua.

- Kilpailen ehkä jotkut kisat tässä välissä, ettei tulisi liian pitkä tauko, mutta en tiedä vielä missä, Forstén suunnittelee.

Forsténilla on maailmancupissa 34 pistettä. Muutama lisäpiste saattaa jo riittää finaaliin, joka ratsastetaan huhtikuussa. Forsténin kanssa 19. sijan jakavat Sveitsin Markus Fuchs ja Brasilian Rodrigo Pessoa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  3. 3

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  6. 6

    Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

  7. 7

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  8. 8

    Muistatko vielä Bonanzan? Vain yksi lännensarjan päätähdistä ei käyttänyt peruukkia!

  9. 9

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  10. 10

    Selkä jumissa, ryhti lysyssä? Kiinnitä huomio unohdettuun lihasryhmään ja ongelma voi ratketa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  4. 4

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  5. 5

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  6. 6

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  7. 7

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  8. 8

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  9. 9

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  10. 10

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  3. 3

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  6. Näytä lisää