Enni, Eine

Urheilu

Keihäsfinaali ei entisensä

Julkaistu:

Miesten keihäänheitto on perinteisesti ollut Kalevan kisojen odotetuin ja seuratuin laji. Eilen pitkiä kaaria katsomaan tullut yleisö joutui kuitenkin pettymään.

Kisan voittaneen Aki Parviaisen paras heitto kantoi vain 82,91. Tulos kyllä riitti Parviaisen kuudenteen peräkkäiseen mestaruuteen, mutta voittotulos oli vaisumpi mihin Kalevan kisoissa on totuttu.

Suomen miesten keihäänheiton alamäki käy parhaiten ilmi vilkaisemalla viime vuosien Kalevan kisojen mitaliheittoja.

Kun Parviainen vuonna 1998 voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa 86,54 metrin heitollaan, oli pronssia voittaneen Juha Laukkasenkin paras heitto yli 83 metrinen.

- Tänä kesänä en ole saanut vielä yhtään heittoa lähtemään oikein kunnolla. Harjoitusheitoissa on kuitenkin ollut jo sellaista tutinaa, että mahdollisuuksia on. Kaikki riippuu viimeistelyn onnistumisesta. Jos se onnistuu, heittoon voi olla paljonkin lisää metrejä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  4. 4

    Ikonisen propagandajulisteen esikuvaksi uskottu nainen kuoli 96-vuotiaana – toinen nainen kantoi kunniaa vuosikymmenien ajan

  5. 5

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  6. 6

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  7. 7

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

  8. 8

    Kyllönen kummasteli: Mihin vanhasmainen hersyvä huumori katoaa kameroiden edessä? Vanhasen vastaus sai aikaan naurunremakan

  9. 9

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  10. 10

    Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  3. 3

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  4. 4

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  5. 5

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

  6. 6

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  7. 7

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  8. 8

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  9. 9

    Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

  10. 10

    Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  9. 9

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  10. 10

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  4. 4

    Ikonisen propagandajulisteen esikuvaksi uskottu nainen kuoli 96-vuotiaana – toinen nainen kantoi kunniaa vuosikymmenien ajan

  5. 5

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  6. Näytä lisää