Severi

Urheilu

Britta Steffen teki "phelpsit"

Julkaistu:

Saksalainen Britta Steffen toisti sunnuntaina tempun, jonka edellispäivänä esitti Michael Phelps. Steffen kurotti Pekingissä naisten 50 metrin vapaauinnin olympiavoittajaksi, vaikka amerikkalainen Dara Torres näytti ehtineen ensin maaliin. Steffenin ja Torresin eroksi merkittiin yksi sekunnin sadasosa.

Phelps voitti samalla, pienimmällä mahdollisella erolla miesten sadan metrin perhosuinnin.Steffen kertoi seuranneensa tarkkaan viereisellä radalla uineen Torresin menoa.

- Huomasin, että hän oli aivan rinnalla. Valmentajani sanoi etukäteen, että kymmenen viime metriä ratkaisevat, Steffen kertoi.

Steffen voitti Vesikuutiossa myös sadan metrin vapaauinnin. 41-vuotiaalle Torresille 50 metriä oli päämatka, ja sen voittaminen olisi kuorruttanut hänen uintiuransa. Läheltä piti. Pronssille ylsi australialainen Cate Campbell. Hän on 16-vuotias - 25 vuotta Torresia nuorempi.

- Kokemusta ei voi ostaa, sitä ei voi opetella muuten kuin kokemalla itse. Olen ällistynyt henkilökohtaisesta mitalista ensimmäisissä olympialaisissani. Mitään tällaista en olisi uskaltanut toivoakaan, Campbell päivitteli.

Tunisialainen Oussama Mellouli vei australialaiselta Grant Hackettilta mahdollisuuden voittaa ensimmäisenä miehenä sama matka kolmissa peräkkäisissä olympialaisissa. Mellouli löi Hackettin 0,69 sekunnilla maratonmatkalla 1 500 metrin vapaauinnissa.

- Tämä oli tarkkaan laskettu juttu. Hidastin toiseksi viimeisellä satasella ja säästin voimia viimeiselle altaanmitalle. Aion juhlia tätä perusteellisesti. En ole käynyt kotona kahteen vuoteen. Nyt käyn katsomassa isääni, kavereitani, siskojani ja veljeäni, Mellouli kertoi.

Pekingissä oli kaksi miestä, jotka hakivat kolmatta perättäistä olympiakultaa samassa lajissa: Hackett ja hollantilainen Pieter van den Hoogenband. Molemmat epäonnistuivat. 30-vuotias van den Hoogenband päätti uransa Pekingiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

  4. 4

    Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

  5. 5

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  6. 6

    Räikkönen ei revitellyt palkintojenjaossa – vastaili Usain Boltille aurinkolasit päässään: ”Olin todella pettynyt”

  7. 7

    Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

  8. 8

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  9. 9

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  10. 10

    Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  5. 5

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  6. 6

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  7. 7

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  8. 8

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  9. 9

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  10. 10

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  10. 10

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

  4. 4

    Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

  5. 5

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  6. Näytä lisää