Urheilu

Hetemaj'n siirtosumma 450 000 euroa

Julkaistu:

Kreikan jalkapallon suurseuroihin lukeutuva AEK pulittaa 450 000 euroa HJK:lle pelintekijäkyky Perparim Hetemaj'sta.

Vaikka kaupasta oli eilen vielä pieniä yksityiskohtia auki, niin Hetemaj'n italialaisagentin Roberto de Fantin mukaan seurat ovat päässeet jo periaatteessa sopuun suomalaistuneen Kosovon albaanin siirrosta.

Virallisesti Euroopan siirtoikkuna aukeaa 1. heinäkuuta.

Joka tapauksessa Klubi on saamassa lähes tulkoon haluamansa siirtokorvauksen 19-vuotiaasta keskikenttämiestä, sillä alkujaan HJK:n hintapyyntö pyöri puolen miljoonan euron tienoilla.

Hetemaj'n on määrä allekirjoittaa nelivuotinen sopimus AEK:n kanssa ensi viikolla tiistai-keskiviikko-akselilla. Samalla edessä on esittäytyminen aktiiviselle ja runsaslukuiselle helleenimedialle.

Kyseessä on jo toinen HJK:n rahakas pelaajakauppa tämän kevään aikana. Mäkelästä Klubi sai noin 730 000 euron siirtosumman.

Yhteensä seura on siis myynyt pelaajia Eurooppaan lähes 1,2 miljoonalla eurolla alle puolessa vuodessa. Huima summa, varsinkin kun sitä vertaa HJK:n kausibudjettiin, joka on reilut 1,5 miljoonaa euroa.