Toni, Anton

Urheilu

HIFK uhkaa potkuilla Karalahtea

Julkaistu:

Tämä kausi saattoi jäädä jääkiekkoilija Jere Karalahden viimeiseksi HIFK:n paidassa.

Torstaina omille teilleen kadonneen puolustajan sopimus helsinkiläisten kanssa päättyy tänä keväänä, eikä HIFK:n toimitusjohtaja Pentti Matikainen takaa Karalahdelle jatkoa.

- Pahimmassa tapauksessa neuvottelut ovat ohi, Matikainen jyrähti.

Karalahdella, 31, on jäljellä viiden vuoden sopimuksestaan kahden vuoden optio. HIFK on neuvotellut pelaajan kanssa koko kevään ajan jatkosta, mutta katoamistemppu ei ole kova sana neuvottelupöydässä.

- Kunhan nyt saadaan äijä saman pöydän ääreen, niin katsotaan koko keissi. En ole vielä keneltäkään kuullut, että kyse olisi juopottelusta, Matikainen sanoi.

Joka tapauksessa Karalahden toilailut tulevat maksamaan pelaajalle ison tilin. HIFK on kirjauttanut Karalahden sopimukseen sanktiopykälän, joka merkitsee pakille Matikaisen mukaan merkittäviä taloudellisia menetyksiä.

- Olemme ottaneet asian huomioon sopimusta tehdessämme. Tiesimme, ettei hän ole mikään pyhäkoulupoika.

Lisää painetta Karalahden niskaan tuo se, että HIFK-Hockeyn puheenjohtaja Harri Tuohimaa ilmoitti pelaajan edellisen katoamisen jälkeen viimeisen pisteen lähestyvän.

Matikainen ei ole kuullut joukkueen kapteenista mitään torstaisen HPK-ottelun jälkeen.

- Emme soittele aikuisen miehen perään. Ehkä joku pelaajistamme tietää, missä hän on.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  2. 2

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  3. 3

    Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

  4. 4

    Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

  5. 5

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  6. 6

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  7. 7

    30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

  8. 8

    Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

  9. 9

    Tältä näyttävät kevään kuumimmat alusvaatteet – ylistys muodokkaalle naiselle

  10. 10

    Onko tässä suomalaisen biohuuman kohtalonkysymys? – EU-parlamentti äänestää biopolttoaineista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  2. 2

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  3. 3

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  4. 4

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  5. 5

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  6. 6

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  7. 7

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  8. 8

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  9. 9

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  10. 10

    Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  3. 3

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  8. 8

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  2. 2

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  3. 3

    Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

  4. 4

    Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

  5. 5

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  6. Näytä lisää