Ismo

Urheilu

Roope Korhonen tykitti mestaruuden Sotkamolle

Julkaistu:

Läheltä liippasi, että tulivuori ei olisi purkautunut miesten superpesiksen finaaleissa. Sotkamon luottoratkaisija, Kultamoukari Roope Korhonen onnistui vihdoin ja viimein viidennessä loppuottelussa.

Korhonen tykitti avausjaksolla neljä juoksua ja kaikki mahdollisimman tärkeisiin paikkoihin: 1-1, 3-1 ja lopullisesti Pattijoen lannistaneet 4-1 ja 5-1 samalla vedolla kolmostakanurkasta. Samanlaisia kanuunoita oli ehditty odotella jo neljä matsia.

- Täysosumaa ei voinut enää paljon myöhäisemmäksi säästää, Roope kommentoi vieläkin ikään kuin epävarmana mitä tuli tehtyä.

Roope sanoo, että jokaisen pikkupojan unelma on varmasti ratkaista mestaruus kotikentällä. Eilisen hurlumhein jälkeen 25-vuotiaan Roopen mitalisaldo on 5-1-1.

- Hermoilimme alun, mutta Roopen niittaus pelasti, pelipomo Janne Vuorinen kiittelee.

- Roope onnistui vihdoin ja tosi tärkeään paikkaan, tällä kertaa vain kakkospalkinnon pokannut Vuoden pesäpalloilija Jani Komulainen kehuu.

Roopen kopparipari Mikko Korhonen äityi myös kurittamaan raahelaisia. Hän iski 6-1, mutta saa iloita enemmän toisen jakson tasoituksesta: viimeisenä lyöjänä Mikko kuljetti Matti Salmisen 1-pesältä kotiin pesänväli kerrallaan. Juoksu riitti mestaruuteen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

  4. 4

    Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

  5. 5

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  6. 6

    10-vuotiasta törkeästi hyväksi­käyttänyt turva­paikan­hakija kärsii tuomionsa Suomessa

  7. 7

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  8. 8

    Miestä iskettiin veitsellä selkään Loimaan Prisman pihassa

  9. 9

    Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

  10. 10

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  5. 5

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  6. 6

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  7. 7

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  8. 8

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  9. 9

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  10. 10

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

  4. 4

    Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

  5. 5

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  6. Näytä lisää