Popovitshilla kiireitä myös kentän ulkopuolella - Urheilu - Ilta-Sanomat

Popovitshilla kiireitä myös kentän ulkopuolella

Tänään 35 vuotta täyttävällä Suomen futiskenttien kuninkaalla Valeri Popovitshilla piti kiirettä eilisiltana RoPS:n kotiavauksessa. Lentopelkoinen Vallu ei halunnut lentää muun joukkueen mukana takaisin etelään.

18.5.2005 0:00

Ehdittävä oli klo 21 lähteneeseen viimeiseen junaan. Muuten asiassa ei olisi ollut ongelmaa, mutta Veikkausliiga myöhäisti pelien alkamisaikaa puolella tunnilla ja napapiirin kauden ensimmäinen kotiottelu alkoi vasta klo 19.

Vallu selviytyi urakastaan kunnialla ja karkasi palkintojenjaosta suoraan odottavaan taksiin ja rautatieasemalle.

Matkakiireiden lisäksi Popovitsh junaili kentällä vauhdilla. Hän saalisti jälleen kolme IS-tähteä ja oli kiistatta kentän hahmo, kun RoPS ja FC Haka jakoivat liigapisteet.

Sen lisäksi, että Popovitsh järjesteli syötöillään joukkueensa molemmat maalit, hän antoi kaksi erinomaista maalisyöttöä, joista kaiken järjen mukaan pallo olisi pitänyt toimittaa maaliin.

RoPS:n paras pelaaja oli maalivahti Jani Viander, joka pelasti torjunnoillaan seuralle sarjapisteen. Se nosti joukkueen pois sarjajumbon paikalta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?