Urheilu

Tony Salmelainen teki viisi maalia

Julkaistu:

HIFK:n Tony Salmelaisella olivat kaikki taivaanmerkit kohdallaan, kun HIFK kuritti heikkoa Pelicansia 8-1. Salmelainen teki kertakaikkisen hurjat tehot 5+1. Pelicans-ottelun ansiosta Salmelainen tuplasi kauden maalitilinsä ja siirtyi SM-liigan maalipörssin kärkipaikalle 10 osumalla.

- Välillä tuli tunne, että kiekolla on silmät, kun se löysi aina tiensä verkkoon. Joskus näköjään uppoaa kaikki. Mahtava tunne, ei tästä illasta voi enää parantaa - ainakaan paljon, Salmelainen naureskeli superiltansa jälkeen.

Oli kysymättäkin selvää, ettei Salmelaisen kohdalle ollut koskaan osunut moista huippuiltaa. SM-liigassa ennätys oli kaksi maalia Ilveksen riveistä kaudelta 2001-02 ja AHL-vuosina tuli yksi hattutemppu.

- A-junioreissa Ilveksessä tein joskus neljä maalia, viittä en ole tehnyt koskaan.

Viisi maalia yhdessä pelissä ei todellakaan ole SM-liigassa jokapäiväistä herkkua. Edellisen kerran tempussa onnistui Jarkko Varvio, joka 13. lokakuuta 1991 upotti HPK:n väreissä entisen seuransa Ilveksen 11-2-päättyneessä ottelussa.

HIFK pelasi juuri niin kuin Pelicansia vastaan pitää pelata. Kaksi nopeaa maalia taittoi Pelicansin selkärangan heti alkuunsa.

- Ei se ehkä muutenkaan ollut lahtelaisten paras ilta, Salmelainen arvioi hienotunteisesti.