Ursula

Urheilu

Suomalaisparille huippuvoitto - "melkein tuli itku"

Julkaistu:

Emilia ja Erika Nyström ottivat rantalentopallouransa tähän saakka makeimman voiton, kun kaksoset kukistivat naisten maailmankiertueella Sveitsissä amerikkalaisparin Misty May-Treanor/ Nicole Branagh 21-17, 16-21, 16-14.

Suomalaisten vastus oli kovin mahdollinen, sillä Treanor ja Branagh ovat voittaneet kahdesti olympiakultaa.

Voitto merkitsi sitä, että Nyströmit sijoittuvat turnauksessa vähintään viidenneksi, eli he sivuavat uransa parasta suoritusta. He kuittaavat palkintorahaa varmuudella 13 200 dollaria, joka on parin uusi ennätys.

- Ehdottomasti uran makein voitto tähän mennessä. Melkein tuli itku silmään, kun pelasimme näin hyvän ottelun ja voitimme. Olimme kuin nuoret varsat kesälaitumelle päästyä, Emilia Nyström iloitsi.

Toisen erän tappion jälkeen Nyströmit saivat hyvän alun päätöserään Emilian parilla ässäsyötöllä. Muutaman puolustuksen myötä erä- ja otteluvoitto varmistui.

May-Treanor/Branagh ei ollut turnauksen aiemmissa otteluissa hävinnyt erääkään.Nyströmit pelaavat myöhemmin perjantaina välieriin pääsystä kolmanneksi sijoitettuja brasilialaisia Maria Antonellia ja Talita Antunesia vastaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Kerimäen R-kioskin kauppias sai aamulla ällistyttävän puhelun – ”Luulin että työntekijät tekivät källin”

  3. 3

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  4. 4

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  5. 5

    Vesa-Matti Loirin Joonas-poika avautuu tv:ssä vanhempiensa erosta – jäi ovelle katsomaan, kun isä jätti perheensä: ”Vesku sanoi, että lähden nyt”

  6. 6

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  7. 7

    Suomalaistutkijoilta maailmanlopun visio: Supertekoäly syntyy ennen vuotta 2060 ja tuhoaa meidät kaikki

  8. 8

    Näin 41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto pelattiin

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  5. 5

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  6. 6

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  9. 9

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  10. 10

    Toni Edelmann on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Kerimäen R-kioskin kauppias sai aamulla ällistyttävän puhelun – ”Luulin että työntekijät tekivät källin”

  3. 3

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  4. 4

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  5. 5

    Vesa-Matti Loirin Joonas-poika avautuu tv:ssä vanhempiensa erosta – jäi ovelle katsomaan, kun isä jätti perheensä: ”Vesku sanoi, että lähden nyt”

  6. Näytä lisää