Jarkko Nieminen meni jatkoon - Urheilu - Ilta-Sanomat

Jarkko Nieminen meni jatkoon

Jarkko Nieminen voitti Australian avoimissa Taiwanin Wang Yeu-Tzoon suoraan kolmessa erässä 6-2, 7-6 (7-3), 6-2.

18.1.2006 0:00

Ensimmäinen erä meni siis Niemiselle 6-2 ja toinen katkaisupelin jälkeen 7-6. Tie-Break päättyi 7-3. Kolmannen erän Nieminen vei nimiinsä 6-2.

Kolmannella kierroksella Nieminen kohtaa joko argentiinalaisen David Nalbandianin tai sveitsiläisen Stanislas Wawrinkan. Nalbandian on maailmanlistalla sijalla neljä. Wawrinkan sijoitus listalla on 46.

Kahden miljoonan dollarin mies

Jarkko Nieminen etenee tennisurallaan tasaisen vauhdin taulukolla. 2001 hän aloitti isojen kisojen kiertämisen ja loppuvuonna 2003 hänestä tuli Suomen tenniksen ensimmäinen miljoonan dollarin mies.

Oseaniassa Nieminen lähestyy uutta rajapyykkiä. Hän on pian kerännyt ammattitenniksessä palkintorahoina kaksi miljoonaa dollaria.

Ensimmäinen ATP-ykkössija Aucklandissa lihotti palkkapussia 48600 Yhdysvaltain dollarilla (noin 40000 euroa), mikä nosti uran kokonaisansiot 1878651 dollariin.

Australian avoimista Nieminen on jo varmistanut reilun 20000 jenkkitaalan tilin, joten 1900000 on siis rikki. Kahden miljoonan dollarin rajapyykki rikkoutunee viimeistään keväällä, sillä peli kulkee ja suuria turnauksia on edessä.

Palkintorahat ovat kuitenkin bruttosummia, joten Maskun mies maksaa palkinnoistaan lähdeveroa jokaisen maan käytännön mukaan. Lisäksi lennot eivät ole ilmaisia eivätkä aina majoituksetkaan.

ATP ylläpitää viikoittain kaikkien aikojen rahalistaa. Ykkönen on uransa lopettanut Pete Sampras, mutta Nieminen on hiipinyt tällä listalla jo sijalle 201.

Nieminen ei halua tehdä rahasta suurta numeroa. 2003 hän ei edes tiennyt puhkaisseensa millin rajaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?