Peetu Piiroinen voitti TTR-kiertuuen toistamiseen - Urheilu - Ilta-Sanomat

Olympiasankari Peetu "robotti" Piiroinen teki historiaa

Lumilautailija Peetu Piiroinen taiteili sunnuntaina Oslossa lajin historiaan. Piiroinen voitti kauden viimeistä edellisessä TTR-kiertueen kisassa slopestylen ja varmisti samalla kiertueen kokonaiskisan voiton.

Piiroinen voitti arvostetun TTR-kiertueen toisena vuonna peräkkäin.

7.3.2010 17:05 | Päivitetty 7.3.2010 21:07

Hän voitti Ticket To Ride -kiertueen myös viime vuonna, joten hän on ensimmäinen, joka on voittanut TTR:n perättäisinä vuosina.

- Ei tätä olympiahopeaan oikeastaan voi verrata. Kumpikin on omalla tavallaan iso juttu. Nyt varsinkin, kun on voittanut kiertueen kaksi kertaa, koska tätä ei ole kukaan ole voittanut kahta kertaa putkeen. Samalla viivalla ne ovat, Piiroinen sanoi.

Piiroinen tiesi ennen Oslon kisaa, että viides sija siellä takaa kiertueen voiton.

- Mitään kummempia odotuksia ei kuitenkaan ollut.

Piiroinen on kauden aikana keskittynyt lähinnä kouruun olympialaisten takia, ja siksi slopestyle on jäänyt vähemmälle, joten hän ei oikein tiennyt mitä odottaa.

- Etenkin kun täällä oli paikalla kaikki kovimmat laskijat.

- Tähtäsin vain viiden joukkoon.

Piiroinen oli kahden laskun jälkeen viidentenä, eli tiesi ennen omaa kolmatta laskuaan, että kiertuevoitto oli varmistunut. Tuo helpotti sen verran hyvinkääläisen oloa, että viimeinen lasku onnistui erinomaisesti.

- Oli vähän kuin olympialaisissa. Tein asiat vähän isommin ja vähän muutin runia, ja lisäsin yhden tempun. En olisi uskonut että pisteet riittivät voittoon, mutta niitä oli kuitenkin tarpeeksi, Piiroinen sanoi.

Norjalaiset kilpakumppanit olivat otettuja Piiroisen taitavuudesta. Toiseksi tullut Torstein Horgmo kuvaili suomalaista robotiksi ja aivan uskomattomaksi veijariksi.

- Oli hienoa nähdä Peetu tänään. Hän on kuin kone, joka laskee aina äärirajoilla, kolmanneksi sijoittunut Mikkel Bang kehui Norjan uutistoimisto NTB:lle.

Tie vie Ranskaan ja Amerikkaan

Piiroisen kausi jatkuu vielä tovin. Tulevalla viikolla kilpailee Euroopan X-gameseissa Ranskassa ja päättää kauden maaliskuun puolivälissä U.S. Openissa Vermontissa.

Amerikassa hän voi vielä voittaa eri maiden avoimista kilpailuista koostuvan Global Openin, mutta se titteli tulee jos on tullakseen. Sitä hän ei lähde tavoittelemaan.

Ensi kaudesta Piiroinen arvioi sen verran, että laskee paitsi kiertuetta, myös keskittyy hieman enemmän kuvauksiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?