Kärppien Niklas Bäckström lähtee Minnesotaan - Urheilu - Ilta-Sanomat

Kärppien Niklas Bäckström lähtee Minnesotaan

Kärppien ykkösmaalivahti Niklas Bäckström, 28, teki myöhään torstai-iltana monivuotisen sopimuksen NHL-seura Minnesota Wildin kanssa.

1.6.2006 23:44

Bäckström oli vankasti lähtökuopissa jo viime kesänä, mutta silloin esteeksi tuli se, että varaamattomien pelaajien siirtoraja oli ehtinyt mennä umpeen. Tänä kesänä varaamattomien eurooppalaispelaajien siirtoraja umpeutui torstai-iltana puoliltaöin, ja tällä kertaa Bäckström ehti panna nimensä sopimuspaperiin ajoissa.

Bäckström oli viime kaudella SM-liigan runkosarjan paras maalivahti. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa (1,68) oli liigan paras ja torjuntaprosentti (93,95) toiseksi paras. Pudotuspeleissä Bäckström kärsi nilkkavammasta eikä ollut parhaimmillaan.

Bäckström torjui Kärpät mestariksi keväällä 2004 ja 2005. Tällä kaudella hän oli kolmantena maalivahtina sekä Torinon olympia- että Riian MM-joukkueessa.

Minnesota halusi vahvistaa maalivahtiosastoaan, sillä ykkösmaalivahti Manny Fernandezin lisäksi joukkueeseen on kuulunut 21-vuotias kokematon Josh Harding.

Bäckströmin lähtö on Kärpille suunnattoman kova isku. Vapaita huippuluokan maalivahteja ei ole tähän aikaan kaudesta juuri mistään saatavilla. Maalivahdeista Kärpillä on voimassa oleva sopimus vain Jukureista hankitun Jaakko Suomalaisen kanssa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?