Ursula

Urheilu

Kimi lähti Kaliforniaan katsomaan Selännettä

Julkaistu:

Formulakuljettaja Kimi Räikköselle tuli mutka matkaan, kun hän palasi Australian GP:stä kotiinsa Eurooppaan.

Räikkönen hylkäsi alkuperäisen matkasuunnitelmansa lentää Melbournesta länteen päin kohti kotikontuja. Sen sijaan hän päätti yllättäen lentää itään ja piipahtaa matkalla katsomassa hyvän ystävänsä Teemu Selänteen peliä Kalifornian Anaheimissa.

F1-kuski tuntee Selänteen hyvin entuudestaan ja on innokas jääkiekkoilun harrastaja itsekin. Molemmat viettävät kesäisin aikaansa komeilla tiloillaan Kirkkonummella.

Räikkönen ei ole tiettävästi aiemmin käynyt Selänteen luona Anaheimissa. Räikkönen on pyörinyt NHL-pelaajien kanssa kuitenkin sen verran paljon, että hän tutustunut mm. Selänteen kanssa Colorado Avalanchessa pelanneeseen Peter Forsbergiin.

IS Urheilun tietojen mukaan Räikkönen nousee heti Anaheim-Kings-pelin jälkeen taas lentokoneeseen ja palaa Eurooppaan jatkamaan leipätyötään.

Formulasirkuksessa on nyt kolmen viikon tauko, kun karavaani siirtyy kaukomailta Euroopan puolelle. Kauden neljäs osakilpailu, San Marinon GP, ajetaan pääsiäisen jälkeen 23. huhtikuuta. Sitä ennen Räikkönen ja McLaren testaavat autoaan ahkerasti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Näin 41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto pelattiin

  3. 3

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  4. 4

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  5. 5

    Vesa-Matti Loirin Joonas-poika avautuu tv:ssä vanhempiensa erosta – jäi ovelle katsomaan, kun isä jätti perheensä: ”Vesku sanoi, että lähden nyt”

  6. 6

    Suomalaistutkijoilta maailmanlopun visio: Supertekoäly syntyy ennen vuotta 2060 ja tuhoaa meidät kaikki

  7. 7

    Suomalaisen Veeran, 31, ura alkoi ruotsinlaivoilta – kova työ tuotti tulosta: Voitti Italian valtavan Tanssii tähtien kanssa -tv-kisan

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  10. 10

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  5. 5

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  6. 6

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  7. 7

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  8. 8

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  9. 9

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  10. 10

    Toni Edelmann on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Näin 41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto pelattiin

  3. 3

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  4. 4

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  5. 5

    Vesa-Matti Loirin Joonas-poika avautuu tv:ssä vanhempiensa erosta – jäi ovelle katsomaan, kun isä jätti perheensä: ”Vesku sanoi, että lähden nyt”

  6. Näytä lisää