Hilma

Urheilu

Kenenisa Bekele ei jaksanut ME-vauhtia

Julkaistu:

Kenenisa Bekele on teräksen kovassa kunnossa. Etiopialainen osoitti vauhtinsa vastustajilleen tylyllä tavalla eilen yleisurheilun Kultaisen liigan avauskisan 5000 metrillä.

Ennakkoon Bekele arvioi, että hänellä on Pariisin kisassa mahdollisuudet jopa oman maailmanennätyksensä lyömiseen. Harva urheilija pystyy tekemään maailmanennätyksiä tilaustyönä, eikä se Bekeleltäkään tällä kertaa onnistunut.

Haile Gebrselassien manttelinperijä jäi viime vuonna Hengelossa juoksemastaan ME:stä alle kolme sekuntia ajallaan 12.40,18.

- Olen todella iloinen. Halusin rikkoa maailmanennätyksen, mutta sää oli liian tuulinen ja kylmä, Bekele sanoi.

Etiopian juoksijat ottivat kisassa neljä kärkisijaa. Neljäntenä maalilinjan ylitti Kenenisa Bekelen veli Tariku. Vasta 18-vuotias suurlupaus juoksi hienosti ja alitti paransi ennätystään yli kymmenellä sekunnilla lukemiin 12.59,03.

Kotiyleisö sai mannaa miesten 110 aitajuoksussa, joka oli yksi illan kohokohdista. Kisan suurimmat ennakkosuosikit olivat nelinkertainen maailmanmestari Allen Johnson ja olympiavoittaja Liu Xiang. He joutuivat kuitenkin pettymään.

Johnson johti kisaa puolimatkaan asti, mutta lopussa ranskalaisten suursuosikki Ladji Doucouré rynni väkisin amerikkalaisen ohi. Voittoaika 13.02 on huippuluokkaa ja uusi Ranskan ennätys.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  3. 3

    Lääkäri sitoi dementiaa sairastavan äitinsä kiinni tuoliin ja lähti marjaretkelle – palatessaan löysi äitinsä kuolleena

  4. 4

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  5. 5

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  6. 6

    Jani Wickholm kauppaa rakasta kitaraansa huutokauppakeisarille – Akilta tyly tuomio: "Ei mitään järkeä”

  7. 7

    Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

  8. 8

    Enni Rukajärvi kummastelee Suomen olympiajoukkueen asuja: ”Onko se tasa-arvoa?”

  9. 9

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  10. 10

    Suomen mäkihyppytuska ei hellitä – lääkäri teki maajoukkuehyppääjän magneettikuvasta ”epämieluisan löydön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  5. 5

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  6. 6

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  7. 7

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  8. 8

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  3. 3

    Lääkäri sitoi dementiaa sairastavan äitinsä kiinni tuoliin ja lähti marjaretkelle – palatessaan löysi äitinsä kuolleena

  4. 4

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  5. 5

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  6. Näytä lisää