Enni, Eine

Urheilu

Anu Nieminen onnistui vain hetkittäin

Julkaistu:

Suomalaisten kaksinpelit sulkapallon Euroopan sarjan Helsingin turnauksessa päättyivät puolivälieriin, kun Anu Nieminen hävisi lauantaipäivän ottelunsa. Illan välieriin tiensä selvitti Indonesian Maria Elfira Christina kolmen erän puristuksen jälkeen lukemin 21-16, 16-21, 21-16.

- Voitettavissa oli. En saanut missään vaiheessa peliäni toimimaan kunnolla. Vain toinen erä onnistui, vaikka kolmannessakin oli hyviä hetkiä, Nieminen kertoi.

Christina tuntui avauserässä ehtivän Niemisen jokaiseen palautukseen. Tarvittava ero syntyi jo ennen erän puoltaväliä.

Toisessa erässä Niemisen terävämpi ote ja vaihtelevat palautukset tuottivat tulosta. Indonesialainen väsyi selvästi. Ottelu näytti kääntyneen Niemiselle, joka johti kolmatta erää 3-0. Muutama helppo virhe ja laiska smash-yritys tasoittivat tilanteen. Niemistä eivät lisäksi auttaneet erotuomarin päätökset muuttaa Niemiselle merkattu piste Christinalle.

- Sulkapallossa ei saisi huutaa pistettä itselleen ennen pallon osumista lattiaan. Hän (Christina) teki sitä jatkuvasti. Valitin tuomarille, joka ei varoittanut häntä, Nieminen kummasteli.

Nieminen putosi turnauksen neljästä kärkisijoitetusta ainoana välieristä. Ykkösrankattu Kanadan Anna Rice kohtaa illalla kolmosen, Ruotsin Sara Perssonin. Christina haastaa Englannin Elisabeth Cannin (2), jonka puolivälierävoitto viime vuonna Helsingissä voittaneesta Kiinan Li Wenyanista yllätti.

Miesten välieriin suuntaa muun muassa Ville Långin avauskierroksella hyydyttänyt Tanskan Martin Bille Larsen.

Teippiä ja fysiota ennen lääkäriä

Ensi viikonloppuna alkavista Tanskan Herningin EM-kisoista Nieminen ei odota suuria.

- Kunhan nilkan saisi kuntoon. Tässä turnauksessa se kesti yllättävän hyvin, Nieminen tuumi.

Suomalaisen mukaan menestystä voi odottaa, jos onnistuu omassa pelissään vähintään puolentoista, mieluiten kahden erän ajan.

Nivelsidejumista kärsivään nilkkaansa Nieminen toivoo apua fysioterapeutiltaan Jarmo Ahoselta. Pitkään toipumislomaan ei ole ennen Pekingiä varaa.

- Lääkärille en ole nilkkaa näyttänyt, Nieminen totesi.

Herningissä Niemisen nilkkaan rullataan lisää teippiä. Ennen henkilökohtaista kisaa Suomi kisaa sekajoukkueiden EM-turnauksessa kovassa lohkossa Saksaa, Puolaa ja Bulgariaa vastaan.

- Olen aina joukkueen käytettävissä, vaikkei se olisikaan optimaalista henkilökohtaista kisaa ajatellen. Eiköhän Vellu (maajoukkuevalmentaja Veli-Markus Melleri) hoida roolituksen kuntoon, Nieminen uskoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  4. 4

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  5. 5

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  6. 6

    Ikonisen propagandajulisteen esikuvaksi uskottu nainen kuoli 96-vuotiaana – toinen nainen kantoi kunniaa vuosikymmenien ajan

  7. 7

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

  8. 8

    Kyllönen kummasteli: Mihin vanhasmainen hersyvä huumori katoaa kameroiden edessä? Vanhasen vastaus sai aikaan naurunremakan

  9. 9

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  10. 10

    Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  3. 3

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  4. 4

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  5. 5

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

  6. 6

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  7. 7

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  8. 8

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  9. 9

    Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

  10. 10

    Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  9. 9

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  10. 10

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  4. 4

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  5. 5

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  6. Näytä lisää