Visa

Urheilu

Formulaisät nauttivat nyt työnsä hedelmistä

Julkaistu:

Kolme formula-isää, kolmella eri vuosikymmenellä. Kaikilla on kuitenkin yksi yhteinen nimittäjä: kolmikko on koko ikänsä auttanut poikiaan näiden harrastusten parissa. Nyt Harri Häkkinen, 60, on jo eläkkeellä ja esittelee itsensä "se hitaampi Häkkinen". Seppo Salo, 57, on osa-aikaeläkkeellä ja Matti Räikkönen, 47, on viettänyt tämän vuoden sapattivapaata.

He ovat lekottelupäivänsä ansainneet. Nämä isät eivät aikanaan katsoneet kelloa, kun pojat halusivat lähteä mikroautoradalle.

Seppo Salo muistelee Mikan alkaneen ajaa viisivuotiaana. Samoin teki toinen Mika. Harri Häkkisen mukaan pojat ryhtyivät ajamaan mikroautoilla täysin toisistaan tietämättä. Kimi Räikkönen puolestaan istui mikroauton ratin taakse seitsemänvuotiaana.

Ilta-Sanomat vei formulaisät lounaalle isänpäivän kynnyksellä, juttelemaan pojista ja isänä olemisesta. Lue lisää IS:sta!

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  2. 2

    Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

  3. 3

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  4. 4

    Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

  5. 5

    Mayon-tulivuori antoi vaaranmerkin: Valtava sienipilvi pimensi Auringon Filippiineillä

  6. 6

    Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

  7. 7

    Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

  8. 8

    18 eri firmaa rahtaa alkoholia kuninkaanlinnaan – Tanskan hovin ruokatilaukset pöyristyttävät: ”Aivan järjetöntä”

  9. 9

    Heikki Lampela erotettiin asianajajista

  10. 10

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  3. 3

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  4. 4

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  5. 5

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  6. 6

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  7. 7

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  8. 8

    Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

  9. 9

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  10. 10

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  2. 2

    Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

  3. 3

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  4. 4

    Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

  5. 5

    Mayon-tulivuori antoi vaaranmerkin: Valtava sienipilvi pimensi Auringon Filippiineillä

  6. Näytä lisää