Laura

Urheilu

Massa ei ole ongelma Kimille

Julkaistu:

Kimi Räikkönen vakuuttaa, ettei tilanne Ferrari-tallin sisällä ole yhtä räjähdysherkkä kuin McLarenilla.

Räikkösen mielestä hän saa Ferrarilla yhtä hyvää kohtelua kuin Felipe Massa, joka kukisti tallitoverinsa lauantaina jo viidennen kerran tämän kauden aika-ajoissa.

- Tiedän, että talli tukee meitä täysin samalla tavalla. Massa on vain saanut tähän mennessä vähän parempia tuloksia, Räikkönen sanoi Indianapolisissa.

F1-piireissä monet kuitenkin uskovat, että Ferrari alkaa jakaantua entistä selvemmin kahteen eri leiriin. Vahvemmalla puolella ovat Massa, Michael Schumacher ja Jean Todt poikansa Nicolas Todtin kanssa. Toiselle puolelle jää Räikkönen omien avustajiensa kanssa.

Myös Massan mielestä tallitoveruus Räikkösen kanssa toimii kuitenkin hyvin - ainakin toistaiseksi.

- Minun ja Kimin välit ovat oikein hyvät. Tunnen hänet nyt paljon paremmin kuin kauden alussa. Vaikka hän ei paljon puhu, meillä on erittäin hyvä työsuhde, Massa sanoi Indianapolisin F1-varikolla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  4. 4

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  5. 5

    Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

  6. 6

    Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

  7. 7

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  8. 8

    Ehta suomalaissälli Antti, 40, testasi Italian muodikkaimpien miesten kuuman tyylin – lopputulos on hulvaton

  9. 9

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  10. 10

    Yön uutiset: Katso, mitä tapahtui, kun nukuit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  3. 3

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  4. 4

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  5. 5

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  6. 6

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  7. 7

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  8. 8

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  9. 9

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  10. 10

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  6. 6

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  8. 8

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  9. 9

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  4. 4

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  5. 5

    Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

  6. Näytä lisää