Ässien Matt Nickerson haastoi katsojia tappelemaan kanssaan - Urheilu - Ilta-Sanomat

Ässien Matt Nickerson haastoi katsojia tappelemaan kanssaan

Kaikki Lämäri -elokuvan nähneet tietävät, kuinka jääkiekkoilija älyttömimmillään käyttäytyy. Porin Ässien Matt Nickerson siirsi elokuvan tapahtumat suoraan SM-liigan arkeen torstaina Hämeenlinnassa: keskiviikkona 21 vuotta täyttänyt jenkkipakki juhli synttäreitään vähän väärin, kun hän yritti väkisin vaihtoaitiosta katsomoon tappelemaan yleisön kanssa.

13.1.2006 0:00

Nickersonin omaksi onneksi käsivoimat eivät riittäneet punnertamaan suojapleksin yli katsomon puolelle. Yritys oli kyllä kova.

Nickersonin hermo petti lopullisesti vain pari minuuttia ennen ottelun päätöstä. 195-senttinen kolossi sai ensin jäällä pelirangaistuksen käytöksestä. Kun Nickerson tuli vaihtoaitioon, sylkäistiin ässäjohdon mukaan katsomosta päin porilaispuolustajaa. Tämä oli viimeinen niitti Nickersonille.

Hän yritti ensin katsojan päälle, mutta epäonnistui yrityksessään. Matkalla pukusuojaan yleisön ivahuudot olivat taas liikaa. Mies paiskoi mailat ja hanskat tantereeseen, ja viittoi huutelevaa yleisöä tulemaan alas käytävälle ottamaan miehestä mittaa.

Ässien huoltoporras onnistui lopulta ohjaamaan miehen pukusuojaan.

Ulosoajo oli Nickersonille tämän kauden liigassa jo kuudes. Ässien tulisieluinen puolustaja johtaakin SM-liigan jäähypörssiä ylivoimaisesti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?