Ursula

Urheilu

Francis: Tämä oli joukkomurha

Julkaistu:

HIFK:n pelaajat kokivat elämänsä selkäsaunan torstaina. HIFK kärsi suurimman tappionsa lähes 11 vuoteen.

Edellisen kerran HIFK:ta höykytti vähintään yhdeksän maalin erolla KalPa 12.10. 1995. Silloin ottelu päättyi Helsingissä samaan 1-10-nöyryytykseen.

Eilistä tulosta on vaikea uskoa todeksi, mutta pelin tapahtumat tukevat täysin joukkueiden jättimäistä eroa kaukalossa. Ottelu oli ohi jo kahdeksassa minuutissa Pelicansin mentyä 4-0-johtoon.

Ei ihme, että HIFK:n pukusuojassa oli ottelun jälkeen syvä hiljaisuus.

- Ei tällaista pysty selittämään. Hävettää, sillä hävisimme kaikki kaksinkamppailut. Tulos kai selittyy monella asialla.

- Pelicans tuli otteluun hyvällä liikkeellä ja me emme. Tuo johti jäähyihin ja Pelicans onnistui kaikessa. Koko paska on käytävä läpi, sillä tällaista ei voi tapahtua uudelleen, sanoi IFK:n kapteeni Kimmo Kuhta.

Myös valmentaja Bob Francis oli ihmeissään.

- Tämä ei ollut tavanomainen tappio, vaan joukkomurha. Meillä kaikilla on nyt tiukka itsetutkiskelun paikka, totesi Francis.

Illan tulokset:
Pelicans-HIFK 10-1
HPK-Tappara 3-2 ja.
Ilves-Blues 4-3
Jokerit-Ässät 8-2
Lukko-JyP 4-2
SaiPa-KalPa 6-3
TPS-Kärpät 1-3

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  5. 5

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  6. 6

    Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  9. 9

    HS-gallup: Kokoomuksen suosio kiipeää, keskustan alamäki jyrkkenee

  10. 10

    Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  3. 3

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  6. 6

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  9. 9

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  10. 10

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  5. 5

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  6. Näytä lisää