Tenho, Max

Urheilu

Mikko Ilosen hurja kiri yhdeksänneksi

Julkaistu:

Mikko Ilonen nousi päätöspäivänä peräti 15 sijaa golfin Euroopan kiertueen kilpailussa Etelä-Korean Jeju-saarella. Ilonen sijoittui lopputuloksissa yhdeksänneksi, ja kyseessä oli jo kolmas kerta neljässä viime Euroopan kiertueen kisassa, kun hän on päässyt kymmenen parhaan joukkoon.

Kisan voitti Australian Marcus Fraser tuloksella 204 lyöntiä, 12 alle ihannetuloksen. Eroa seuraaviin kertyi neljä lyöntiä.

Ilosen yhteistulokseksi kirjattiin 211, 5 alle parin.

Ensimmäisellä yhdeksiköllä Ilonen oli porukan paras lyötyään neljä birdietä.

Sisääntulo oli Iloselle, kuten muillekin pelaajille, vaikea. Kahden bogeyn ja yhden birdien myötä tulokseksi kertyi 69, joka oli päivän toiseksi kovin lukema.

- Tämä oli harkkapäivät mukaan lukien paras kierroksistani. Sain reippaan alun ja ote pysyi hyvin loppuun asti. Sisääntulo on huomattavasti vaikeampi. Erityisen iloinen olen päätösreiän parista. Se reikä oli monelle melkoinen vedenjakaja, Ilonen kertoi.

Yhdeksättä sijaa Ilosen kanssa jakoi muun muassa kaksinkertainen Yhdysvaltain avoimien voittaja Ernie Els. Palkintorahaa Ilonen kuittaa alkupäivien sumun takia kolmen kierroksen mittaiseksi typistyneestä kisasta noin 41 500 euroa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Ei ole totta! Mäkihyppykausi alkoi Puolassa suomalaisittain todella kurjalla tavalla – ”Hänellä on kipuja”

  4. 4

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  5. 5

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  6. 6

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  7. 7

    Dementia runteli AC/DC-kitaristi Malcolm Youngin – vaikeat viimeiset vuodet: ei muistanut omia kappaleitaan

  8. 8

    Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

  9. 9

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  10. 10

    Olli Herman on huomannut uuvuttavan yksityiskohdan suomalaisten pikkujouluissa: ”Ihmiset ovat niin humalassa, etteivät he ymmärrä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  4. 4

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  5. 5

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  6. 6

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  7. 7

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  8. 8

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  9. 9

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  10. 10

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Ei ole totta! Mäkihyppykausi alkoi Puolassa suomalaisittain todella kurjalla tavalla – ”Hänellä on kipuja”

  4. 4

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  5. 5

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  6. Näytä lisää