Toni, Anton

Urheilu

Missä ne kaikki katsojat ovat?

Julkaistu:

Jokerien ja Pelicansin kohtaaminen ei etukäteen kuulunut miesten jääkiekon SM-liigan huippukamppailuihin.

Peli pelattiin maanantai-iltana, joka ei ole vakiintunut yleiseksi pelipäiväksi. Lisäksi vastakkain olivat kotiotteluissaan tappioton Jokerit ja alkukauden ilman vierasvoittoa pelannut Pelicans, joten peli ei ollut omiaan houkuttelemaan väkeä Areenaan edes tiukan ja jännittävän pelin vetovoimalla.

Siltä se myös näytti. Areena kumisi tyhjyyttään, ja tunnelmakin oli kuin hautajaisissa.

Kun yleisömäärä lopulta lävähti tulostaululle, lukemaa ei uskonut kukaan: 8900!

Lukema olisi tarkoittanut, että kaksi kolmesta Areenan penkistä olisi ollut varattu. Silmämääräisesti arvioiden se kaksi kolmasosaa oli kuitenkin tyhjien penkkien lukumäärä.

Syy ristiriitaan on selvä: yleisömäärään ilmoitetaan kaikki kausikortti- ja yritysasiakkaat, vaikka he pelin aikana olisivat jossain aivan muualla. Niin kuin eilen olivat.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

  4. 4

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  5. 5

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  6. 6

    Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

  7. 7

    Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

  8. 8

    Tiedätkö, kuinka paljon ihmisestä erittyy hikeä nukkuessa? Tässä vaiheessa vuodevaatteet pitäisi heivata menemään

  9. 9

    Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

  10. 10

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  11. Näytä lisää

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  3. 3

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  4. 4

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  5. 5

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  6. 6

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  7. 7

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  8. 8

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  9. 9

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  10. 10

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

  4. 4

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  5. 5

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  6. Näytä lisää