Vuonna 1912 uponnutta, aikakautensa suurinta ja hienointa höyrylaivaa Titanicia kartoittava yritys on julkaissut uutta materiaalia kartoituksen tuloksista.
Yhdessä kuvassa näkyy kultakoru, jossa näyttäisi olevan myös megalodonin eli suurihammashain hammas. Megalodon eli noin 2,6–16 miljoonaa vuotta sitten.
Titanic törmäsi jäävuoreen neitsytmatkallaan huhtikuussa 1912 Pohjois-Atlantilla. Suuronnettomuudessa kuoli yli 1 500 ihmistä.
Syvänmeren kartoituksia tekevä yritys Magellan kartoitti viime kesänä hylkyä, joka lepää noin 3 800 metrin syvyydessä. Nyt julkaistut kuvat ja videot ovat kartoitustyön tulos.
Magellanin toimitusjohtaja Richard Parkinson kuvaili ITV Newsille kuviin tallentunutta kaulakorua ”hämmästyttäväksi, kauniiksi ja henkeäsalpaavaksi” löydöksi.
Magellan yrittää selvittää korun omistajan henkilöllisyyden hyödyntämällä tekoälyä ja analysoimalla matkustajista otettuja kuvia.
Paikallinen Titanic-tutkija Mandy Le Boutillier muistutti, että merenpohja on satojen Titanicilla matkustaneiden ihmisten viimeinen leposija.
– On kylmäävää nähdä esineitä kuten kenkäpari, koska siinä oli aikoinaan ruumis.
Kun alus upposi, merestä saatiin nostettua reilun 300 ihmisen ruumiit. Yli tuhat jäi kuitenkin löytämättä.
Myös aiemmissa kuvauksissa Titanicin luona on nähty esimerkiksi kenkiä ja vaatteita.