Yhdysvalloissa Tennesseen osavaltiossa hieman Helsinkiä suuremmassa Nashvillessä tapahtui maanantaina kouluammuskelu, jossa kuoli ainakin kolme lasta ja kolme aikuista, kertovat muun muassa NBC News sekä CNN.
Kristillisessä yksityiskoulussa ammuskellut nainen kuoli lopulta myös itse paikallisten poliisien luoteihin.
Eli kaikkiaan kuolleita on ainakin seitsemän.
Kuolleiden joukossa olleet lapset olivat uutistoimisto Reutersin mukaan kaikki yhdeksänvuotiaita. Yksi tapetuista aikuisista oli 60-vuotias ja kaksi 61-vuotiaita.
Paikallisten poliisiviranomaisten mukaan epäillyllä ampujalla oli hallussaan yksityiskohtaisia piirrettyjä karttoja koulusta. Kartoista kävi ilmi muun muassa koulun valvontajärjestelmiä ja sisäänkäyntejä.
Tämän lisäksi hän oli jättänyt jälkeensä manifestin ja muita kirjoituksia. Poliisi ei ole kertonut tietoja ampumisen motiivista. Viranomaisten mukaan epäilty ampuja aikoi kuitenkin iskeä useampaan paikkaan koulun lisäksi.
Kyseisessä The Covenant Schoolissa on oppilaita esikoulusta kuudenteen luokkaan.
Nashvillen metropolialueen poliisilaitoksen tiedottaja Don Aaron kertoi poliisin saaneen ensimmäiset ilmoitukset ammuskelusta koulussa kello 10.15 paikallista aikaa.
Ampuja on tunnistettu 28-vuotiaaksi naiseksi.
Aaronin mukaan ammuskelija oli aseistautunut sekä puoliautomaattikiväärillä että pienemmällä käsiaseella.
Tällä hetkellä poliisilla ei ole tietoa sen suhteen, oliko ammuskelijalla mitään yhteyttä kouluun.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kommentoi Nashvillen tragediaa sydäntäsärkeväksi ja koko perheen pahimmaksi painajaiseksi.
Samalla hän suomi päättäjiä ja vaati, että aselakien tiukentamiseksi on tehtävä enemmän.
Myös Bidenin vaimo Jill Biden esitti omat surunvalittelunsa asiassa.
– Olen todella sanaton.
– Lapsemme ansaitsevat parempaa.
Maan ensimmäisen naisen mukaan Nashville on koko kansakunnan ajatuksissa ja rukouksissa.
Nashvillen pormestari John Cooper esitteli niin ikään surunvalittelunsa Twitterissä.
– Eräänä traagisena aamuna Nashville liittyi pelättyyn, laajaan kouluammuskelun kokeneiden yhteisöjen joukkoon.
Cooper kertoi koko kaupungin olevan uhrien omaisten surussa mukana. Lisäksi hän kiitteli ensihoitoa ja muuta terveyden alan ammattilaisia.
Gun Violence Archive -sivuston mukaan kyseessä oli 128. joukkoampuminen pelkästään vuoden 2023 aikana.
Sivusto määrittelee joukkoampumiseksi ammuskelun, jossa ammutaan vähintään neljää ihmistä.
Joukkoampumiksi lasketaan sivuston osalta kaikki ammuskelut, vaikka niissä ei olisi kuollut ketään.
Yhdysvalloissa on jatkuvasti julkisessa keskustelussa esillä maan aselait.
Valkoisen talon lehdistösihteeri Karine Jean-Pierre vetosi tänään jo ennen Bidenia lainsäätäjiin, jotta he hyväksyisivät aselakeja koskevat tiukennukset.
Covenant School on presbyteerisen kirkon yksityiskoulu.