Hongkongista kotoisin oleva 39-vuotias turisti lähti syöksymään benjihyppyyn Thaimaan Pattayalla, kun köysi katkesi kesken hypyn.
Turisti haluaa käyttää itsestään pelkästään Mike-nimeä, jotta hän välttyisi kaikenlaiselta verkkohäirinnältä.
Mies oli hyppäämässä huvipuistossa sata jalkaa eli 30 metriä korkealta korokkeelta, kertoo muun muassa Insider. Onnettomuus tapahtui tammikuussa.
Miehen onneksi hyppytelineen alla oli vesiallas. Mike iskeytyi veteen käsivarret ojennettuina ja selkä kaarella.
– Aluksi sattui niin paljon, että minua huimasi. Käteni olivat ojennettuina, joten kainaloalueeseen tuli paha isku, mies kertoo uutistoimisto Reutersin siteeraamassa Hongkongin mediassa.
Mike kertoi uutistoimisto CNN:lle, että hänestä tuntui kuin joku hakkaisi häntä todella pahasti.
Mike kertoi menneensä huvipuistoon alun perin kokeilemaan ampumarataa.
Hänen ystävänsä usuttivat häntä tekemään benjihypyn. Niinpä hän keräsi rohkeutensa ja uskaltautui hyppyyn.
Mike tilittää CNN:lle, että hän muistaa lavan olleen korkealla ja sulkeneensa silmänsä hypyn ajaksi.
Sitten hän tajusi, että köysi oli katkennut. Kun hän avasi silmänsä, hän huomasi olevansa veden ympäröimä.
Mike onnistui nousemaan pintaan ja uimaan siitä huolimatta, että hänen jalkansa oli sidottu yhteen.
Puiston perustaja vahvistaa CNN:lle onnettomuuden tapahtuneen. Perustajan mukaan vastaavaa ei ole aiemmin sattunut.
Perustajan mukaan henkilökunta nosti Miken vedestä ja vei hänet sairaalaan.
Mike kertoo, että matkavakuutus maksoi suurimman osan kuluista. Huvipuisto hyvitti hypyn kulut ja maksoi röntgen- ja ultraäänitutkimukset Thaimaassa.