Pohjois-Korealla vaikuttaa olevan uusi kasvo. Maan "ensimmäinen tytär" Kim Ju-ae on nähty viime kuukausina toistuvasti diktaattori-isänsä Kim Jong-unin seurassa erinäisissä tilaisuuksissa. Noin 9–11-vuotiaaksi arvioitu tyttö oli marraskuussa valvomassa mannertenvälisten ballististen ohjusten laukaisua isänsä kanssa ja helmikuussa hän esiintyi kahdesti armeijan suuren vuosipäivän juhlallisuuksissa, Washington Post kertoo. Kim Ju-ae nähtiin helmikuussa myös isänsä kanssa seuraamassa jalkapallo-ottelua ja maaliskuussa jälleen seuraamassa ohjusten laukaisua.
Ennen marraskuuta Kim Jong-un oli pitänyt tyttärensä visusti poissa julkisuudesta. Toistuvien julkisten esiintymisten lisääntyminen on saanut liikkeelle spekulaatioita siitä, että tytär olisi jopa Kimin tuleva seuraaja.
Isä ja tytär seurasivat Pohjois-Korean valtiollisen median mukaan ohjuksen laukaisemista maaliskuussa.
Mitä Kim Ju-aesta sitten tiedetään?
Pohjois-Korean valtionmedia KCNA on kuvaillut tyttöä ”rakkaaksi lapseksi” ja ”kunnioitetuksi lapseksi”. Tyttärestä tiedetään kuitenkin hyvin vähän yksityiskohtia, eikä häntä ole esimerkiksi nimetty pohjoiskorealaisessa mediassa. Nimitieto pohjautuu Etelä-Korean tiedusteluviranomaisten tietoihin.
Tytär ei kuitenkaan väitetysti ole ollut täysin piilossa ennen hiljattain tapahtuneita esiintymisiä. Läheisistä suhteistaan Pohjois-Koreaan kritisoitu ex-NBA-tähti Dennis Rodman on nimittäin väittänyt pitäneensä Kimin tytärtä sylissään vieraillessaan Pjongjangissa vuonna 2013. Rodmanin väitteen todenperäisyyttä ei ole voitu vahvistaa, mutta myös hän on sanonut tytön nimen olevan juurikin Kim Ju-ae.
– Pitelin heidän vauvaansa Ju-aeta ja puhuin Rouva Rin (Sol-ju, Kimin vaimo) kanssa. Hän on hyvä isä, ja heillä on kaunis perhe, Rodman kertasi matkaansa The Guardianille tuolloin.
Kim Jong-un ja Ri Sol-ju sekä heidän tyttärensä Kim Ju-ae osallistuvat valtiollisen median mukaan Pohjois-Korean armeijan 75-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettyyn sotilasparaatiin Kim Il-sungin aukiolla’, Pjongjangissa 8. helmikuuta 2023.
Pohjois-Koreaa on hallittu perinnöllisenä diktatuurina Kim Il-sungin vuonna 1948 alkaneesta hallinnosta lähtien. Hänen poikansa Kim Jong-il otti vallan isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1994. Kim Jong-un astui valtaan 17 vuotta myöhemmin, kun Kim Jong-il kuoli. Tulevat seuraajat on esitelty julkisuudessa huomattavan myöhään, vasta parikymppisinä.
Etelä-Korean tiedusteluviranomaisten mukaan Kim Ju-aen uskotaan olevan vanhempiensa toiseksi vanhin lapsi, Washington Post kertoo. Tytöllä uskotaan olevan vanhempi veli, joka on syntynyt vuonna 2010, sekä nuorempi, vuonna 2017 syntynyt sisarus, jonka sukupuolta ei tiedetä. Varmoja tietoja perheestä ei ole.
Kim Jong-un ja Kim Ju-ae osallistuivat valtiollisen median mukaan uuden kadun rakentamiseen liittyvään seremoniaan Sophon kaupunginosassa Pjongjangissa helmikuussa.
Isä ja tytär katselivat hyökkäysharjoitusta maaliskuussa 2023 Pohjois-Korean valtiollisen median julkaisemassa kuvassa.
Jos oletetaan, että Kim Ju-aella todella on vanhempi veli, herää kysymys siitä, missä hän on. Vanhimpana lapsena ja poikana hänen pitäisi vahvan patriarkaalisen pohjoiskorealaisen hierarkian mukaan olla seuraava perillinen. Perinteitä on kuitenkin rikottu aiemminkin, joskaan ei yhtä radikaalisti, sillä jo Kim Jong-il teki seuraajansa vasta kolmannesta pojastaan Kim Jong-unista.
CBS News kertoo, että myös tytärtä ympyröivä symboliikka on saanut seuraajaspekulaatiot valloilleen. Isä-Kim on esiintynyt useaan otteeseen propagandavideoissa ja valokuvissa valkoisen hevosen selässä. Kimin dynastian versiossa maan historiasta valkoinen hevonen on voimakas symboli suvun ”pyhästä velvollisuudesta” johtaa Pohjois-Koreaa kohti loistavaa tulevaisuutta. Niinpä kun Pjongjangissa pidetyssä sotilasnäytöksessä nähtiin, että Kim Ju-aen suosikkihevonen, valkoinen sekin, seurasi isänsä hevosta ratsuväkiparaatissa, uskoivat jotkut näkevänsä vilauksen maan seuraavasta diktaattorista.
Valkoisella hevosella on erityinen merkitys Pohjois-Korean propagandassa.
Etelä-Korean Sejong-instituutin vanhempi analyytikko epäilee, että näin todella on, CBS News kertoo. Vaikka nuoren tytön tulevaisuutta ei olekaan virallisesti julistettu, Kim Ju-ae näyttää hänen mukaansa olevan "sisäisesti nimitetty", ja analyytikko näkee siinä vahvoja merkkejä siitä, miten Kim Jong-unin oma nousu valtaan eteni.
Diktaattorin on väitetty itsensä kamppailleen sen kanssa, miten hänen oma isänsä piti poikansa tulevan roolin salassa, vaikka päätös oli tehty jo hänen ollessaan vain 8-vuotias.
Kaikesta huolimatta asiantuntijat ovat vahvasti eri mieltä siitä, voisiko naisesta tulla Pohjois-Korean kaltaisessa diktatuurissa maan johtaja, nyt tai edes koskaan. Naisen on nähty toki ottavan maassa viime vuosina tärkeää roolia jo aiemmin, kun Kim Jong-unin sisko Kim Yo-jong on jyrähtänyt muiden maiden johtajille suunnattuja tiukkoja lausuntojaan.
Reutersin analyysissa huomautetaan, että tytär voi olla myös pelkkä symboli, jota käytetään vakuuttamaan Pohjois-Korean kansalaisia siitä, että ydinaseet suojelevat lapsia ja ovat "muistomerkkejä, jotka periytyvät jälkeläisillemme sukupolvien ajan", kuten valtion tiedotusvälineissä on asia esitetty.
Myös analyytikot ovat sanoneet, että tytär on strategisesti sijoitettu edistämään sotilaallisen kehityksen merkitystä Pohjois-Korean tuleville sukupolville.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un, hänen vaimonsa Ri Sol-ju ja heidän tyttärensä Kim Ju-ae osallistuvat juhlaillalliselle, jolla juhlittiin Korean kansanarmeijan 75-vuotisjuhlaa, Pjongjangissa helmikuussa.
Kim Jong-un ja hänen vaimonsa Ri Sol-ju vuonna 2012.
Pohjois-Korean entinen diplomaatti on Washington Postin mukaan sanonut, että naispuolinen perillinen on "mahdoton ajatus" Kimin dynastialle, koska se poikkeaisi kolmen sukupolven isänmaallisesta perimäjärjestyksestä.
Kuten kaikkien diktaattorien kohdalla, myös Kimin terveydellä on spekuloitu useita kertoja. Mikäli noin 40-vuotiaaksi arvioitu diktaattori on kuitenkin terve, eikä äkillinen terveysongelma johda hänen toimintakyvyttömyyteensä tai kuolemaansa, jäljellä on melko paljon aikaa ennen kuin hänen on vakavissaan harkittava seuraajan valintaa, North Korea Leadership Watch -järjestön johtaja huomauttaa Reutersille.
Etelä-Korean yhdistymisministeriö puolestaan on sanonut, että on ennenaikaista tehdä johtopäätöksiä nuoren tytön mahdollisista johtamiskyvyistä, mutta "kaikki mahdollisuudet ovat tässä vaiheessa avoinna".