Haagin Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n Vladimir Putinille 17. maaliskuuta langettama pidätysmääräys aiheuttaa Moskovassa myllerrystä.
ICC:n määräyksen syynä on ukrainalaislasten siirtäminen Venäjän miehittämiltä Ukrainan alueilta Venäjälle, mikä on sotarikos. Pidätysmääräys langetettiin myös lapsiasiavaltuutettu Maria Lvova-Belovalle.
Elinikäisen pidätysmääräyksen myötä Putin ja Lvova-Belova tulisivat pidätetyiksi, jos he vierailisivat jossain ICC:n 123:sta jäsenmaasta.
Jo ennen pidätysmääräystä Kremlin propagandapiireissä pelättiin Haagista tulevia syytöksiä, Venäjän informaatioympäristöön erikoistunut yhdysvaltalaistoimittaja Julia Davis kirjoittaa The Daily Beastissa.
Hänen mukaansa venäläispropagandistit kuitenkin ajattelivat, että Haagia on syytä pelätä ainoastaan, jos Venäjä häviää hyökkäyssotansa Ukrainassa.
Vladimir Putin ja Maria Lvova-Belova tapasivat helmikuussa Moskovassa.
Davis on artikkelissaan perannut venäläismedian reaktioita uutiseen.
Esimerkiksi Moskovan valtiollisen kansainvälisten suhteiden instituutin dekaani Henry Sardarjan ehdotti radio-ohjelmassa, että Venäjä voisi nostaa samanlaiset syytteet Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenia vastaan.
– Miksi emme tekisi liikettä, joka pakottaisi koko amerikkalaisen yhteiskunnan keskustelemaan päivien ajan siitä, pidätetäänkö Joseph Biden, päätyykö hän sähkötuoliin vai loppuelämäkseen kaukaisiin paikkoihin, Sardarjan ehdotti.
Poliittinen kommentaattori Andrei Perla puolestaan totesi propagandisti Vladimir Solovjovin keskusteluohjelmassa, että kylmä sotakin kalpenee nykytilanteelle.
– Tämä on yritys orjuuttaa Venäjä. Näiden vaatimusten myötä ei synny ainoastaan rautaesirippu, vaan titaaniseinä Euroopan ja Venäjän välille – anglosaksien hallitseman maailman ja vapaiden ihmisten asuttaman maailman välille.
”Olemme päässeet aiemmin Pariisiin ja Berliiniin. Ymmärtääkseni Haag olisi reitillämme Pariisiin.
Politiikan tutkija Jevgeni Satanovski puolestaan löysi nykytilanteeseen historiallisia yhtymäkohtia.
– Olemme päässeet aiemmin Pariisiin ja Berliiniin. Ymmärtääkseni Haag olisi reitillämme Pariisiin. Jos tilanne jatkuu näin, saatamme vierailla Washingtonissakin.
Lue lisää: Kreml raivostui Putinin pidätysmääräyksestä – näin Medvedev, Peskov ja Zaharova kommentoivat
Davis käänsi suositulla Russian Media Monitor -YouTube-kanavallaan pätkän Solovjovin keskusteluohjelmasta.
Videolla Kremliä peesaavan Russia Today -median päätoimittaja Margarita Simonjan soimaa Kansainvälistä rikostuomioistuinta.
– Tämä ei ole Haag, tämä on yksinkertaisesti paskaa! Kutsutaan asioita niiden oikeilla nimillä, Simonjan tilittää.
– Kun tämä kaikki loppuu, suunnittelemmeko yhteisen maailman rakentamista? Miten voimme rakentaa yhteisen maailman näiden tekopyhien ja vinoutuneiden jesuiittojen kanssa? Voiko tehdä keittoa, jos laittaa samaan kattilaan perunan ja kakkapökäleen, Simonjan pohdiskelee.
Margarita Simonjan ja Vladimir Putin ovat hyvissä väleissä.
Keskusteluohjelman isäntä Solovjov on yhtä aggressiivisella linjalla.
– En ainoastaan laittaisi ICC:n ryökäleitä etsintäkuulutukseen vaan sopisin BRICS-tovereiden kanssa yhteisestä ICC-ryökäleiden takaa-ajosta.
BRICS on nimitys, jolla viitataan Venäjään, Brasiliaan, Intiaan, Kiinaan ja Etelä-Afrikkaan kehittyvinä markkinoina.
"BRICS-tovereista” Brasilia ja Etelä-Afrikka ovat Kansainvälisen rikostuomioistuimen osapuolia, eli niillä olisi velvollisuus pidättää Putin tämän astuessa niiden maaperälle.
Vladimir Solovjovin retoriseen arsenaaliin kuuluvat ydinaseet ja Sarmat-ohjukset.
– Yritys toteuttaa pidätys on sodanjulistus, joka välittömästi johtaa ydinaseiskuun kyseistä maata kohtaan, Solovjov jatkaa uhmakkaasti.
Solovjovin mukaan Saksan ”puolihullua oikeusministeriä” puolestaan odottaa ballistinen Sarmat-ohjus.
Saksan oikeusministeri Marco Bushman totesi viikonloppuna olevansa valmis pidättämään Putinin, jos tämä saapuu Saksaan.
– Jos joukkojemme tarvitsee mennä Alankomaihin, niin sitten he menevät. Minua ei voisi kiinnostaa vähempää, onko se Nato-maa vai ei. Haluatko herättää venäläisen karhun? Sitten herätät, Solovjov uhkailee.
– Se herää joka kevät itse, Volodja, Simonjan täydentää naureskellen.