Ecuadorissa toistakymmentä ihmistä on kuollut maanjäristyksessä

Etelä-Amerikassa Ecuadorissa ja Perussa ainakin 14 ihmistä on kuollut ja useita loukkaantunut maanjäristyksessä, kertovat maiden viranomaiset.

Ecuadorissa oli voimakas maanjäristys.

19.3. 5:42

Ecuadorin lounaisessa El Oron maakunnassa lähellä Perun pohjoisrajaa 11 ihmisen raportoitiin kuolleen ja kahden sieltä pohjoiseen Azuayn maakunnassa.

Azuayn Cuencassa kuollut ihminen sai surmansa talon julkisivun romahtaessa auton päälle. Uutistoimisto AFP:n toimittajien mukaan myös Cuencan vanhankaupungin historialliset rakennukset vaurioituivat järistyksessä.

Yhden kerrotaan kuolleen Perussa. Tumbesin kaupungissa lähellä Ecuadorin rajaa todetun kuolonuhrin kerrotaan olleen nelivuotias tyttö, joka sai surmansa tiiliskiven osuttua hänen päähänsä.

Presidentti Guillermo Lasso kertoi Twitterissä Ecuadoria ja Perua lauantaina ravistelleen järistyksen tuhonneen myös rakennuksia.

Perun seismologian instituutti kertoi järistyksen magnitudiksi ensi alkuun 7,0, mutta tarkensi arviota myöhemmin 6,7:ään. Maanjäristyksen keskus oli rannikon edustalla lähellä Ecuadorin suurinta kaupunkia Guayaquilia, noin 85 kilometriä Perun Zarumillasta.

Sosiaalisen median kertomusten mukaan tärinä tuntui useissa kaupungeissa. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen (USGS) mukaan alueelle ei annettu tsunamivaroitusta. Myöskään Ecuadorin laivaston mukaan tsunamivaaraa ei ole.

Ecuadorissa havaittiin myöhemmin jälkijäristys, jonka voimakkuudeksi kerrottiin 4,8.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?