Me 1980-luvulla Eurooppaa interreilanneet muistamme, miten erilaiselta maanosa näytti silloin. Eurooppa oli auki rautatieyhtiöiden hienon nuorisolipun kautta – mutta vain osa Eurooppaa. Rautaesiripun taakse jääneet valtiot olivat värikkäässä kartassa valkoisia, eikä niihin ollut asiaa. Paitsi kahteen maahan, Unkariin ja Romaniaan.
Monella on mukavia muistoja etenkin Unkarista, jossa suomalaiset otettiin vastaan veljeskansan edustajina. Ilmapiiri maassa oli ihan toista kuin esimerkiksi Neuvostoliitossa, jossa paikallisten kanssa ei juuri päässyt tekemisiin.
Heidän Kekkosensa, vuosina 1956–1988 maata johtanut János Kádar oli kehitellyt niin sanotun pehmeän diktatuurin, jossa sallittiin paljon enemmän kuin muissa Neuvostoliiton vasallivaltioissa. Länsimaissa Unkarin järjestelmää alettiin kutsua gulassikommunismiksi, sillä maan johto halusi turvata kansalle peruselintarvikkeiden saannin.
Urho Kekkonen ja János Kádár olivat mestareita selviämään Kremlin johtajien kanssa.
Ei ollut sattumaa, että rautaesiripun kaatuminen syksyllä 1989 alkoi juuri Unkarista. Maan johto päätti sallia itäsaksalaisten matkustamisen länsimaihin ilman viisumia. Sen jälkeen vyöryä ei voinut estää enää kukaan.
Berliinin muurin murtumisen jälkeen noissa Interrail-kartan valkoisissa maissa elettiin innostavaa aikaa.
Asuessani Budapestissa talven 1990–91 sain seurata, miten uuden ajan airueeksi noussut Fidesz-puolue ravisteli vanhoja valtarakenteita ja puhui jopa ympäristöasioista länsimaissa nousseen vihreän liikkeen tavoin.
Tunnelma Fideszin pienessä puoluetoimistossa oli välitön. Ville Komsi oli esitellyt villapaitamuotia jo Suomen eduskunnassa, silti oli hämmentävää tavata Pécsin kaupunginjohtaja samassa kostyymissä prameassa kaupungintalossa. Hän hämmensi sillä myös omaa virkakuntaansa.
Budapest on Euroopan hienoimpia pääkaupunkeja.
Että olimmeko sinisilmäisiä, kun uskoimme Itä-Euroopan maiden, jopa Venäjän, kehittyvän länsimaisten demokratioiden suuntaan?
Melko kyyninen olisi pitänyt olla, jos vuoden 1991 tunnelmissa olisi osannut ennustaa esimerkiksi sen, miten ahtaalle Unkarissa vapaa tiedonvälitys pistetään tai kuinka syvälle korruptio juurtuu maassa.
Mikä hämmentävintä, kaiken on saanut aikaan Fidesz ja sen yksinvaltainen johtaja Viktor Orbán.
Orbán on taitava ja karismaattinen poliitikko. Hän oli kaatamassa kommunistista järjestelmää, mutta takinkääntö ei ole vallanhaluisille koskaan ongelma.
Orbán tuntee maansa historian. Kannatus säilyy, kun kansalle taataan peruspalvelut ja perustoimeentulo, ja sopivasti sallitaan pientä nurinaakin. Se on tähän päivään siirretty malli gulassikommunismista.
– Persze! kuulin unkarilaisten sanovan usein. Niin kielisukulaisia kuin olemmekin, niin tuon sanan merkitys on suomeksi ihan toinen kuin ensin luulisi – se tarkoittaa ”tietysti”.
Näyttää siltä, että Suomessa saadaan viljellä samaa sanaa ilman z-kirjainta usein, ennen kuin Unkarin parlamentti saa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet ratifioitua.
