Artikkelin venäjänkielinen versio löytyy tästä linkistä ja Telegramista. Статья на русском языке по этой ссылке и в Телеграм-канале.
Butsha
Miehet risteille ripustetuissa valokuvissa katsovat aina kameraan.
Uusia kuvia ja ristejä on hautausmailla ympäri Ukrainaa kymmeniätuhansia. Niiden määrä lisääntyy jatkuvasti, ja niiden oheen kirjoitetaan aivan liian suuria syntymävuosia.
Juri Stiahliuk oli syntynyt 1993. Hän kuoli Donetskin rintamalla 24. elokuuta 2022.
Se oli Ukrainan itsenäisyyspäivä.
Vajaa vuosi sitten Butshan hautausmaalle haudattiin satoja siviilejä, joita venäläiset olivat surmanneet kaupunkia miehittäessään.
Nyt sinne tuodaan vainajia idän ja etelän taistelukentiltä.
”Tuoreet sankarihaudat on helppo erottaa. Ne näyttävät samalta kaikkialla Ukrainassa: kukkamerien peittämät hautakummut.
Juri Stiahliukin veli Oleksandr kävi koskettamassa ukrainalaiseen tapaan veljensä kuvaa haudalla.
Butshan sankarihautausmaa kasvaa jatkuvasti.
Tuoreet sankarihaudat on helppo erottaa. Ne näyttävät samalta kaikkialla Ukrainassa: kukkamerien peittämät hautakummut. Puiset ristit, joiden alin poikkipuu on ortodoksiseen tapaan vinossa. Hautojen välissä liehuvat sinikeltaiset liput.
Usein aivan vieressä ovat vanhemmat sankarihaudat, joissa lepäävät vuosina 2014–2021 Donbasin taistelukentillä kaatuneet. Pysyvissä haudoissa ei ole kumpua, ja puiset ristit on korvattu hautakivillä.
Uusia, viimeisen vuoden aikana kaivettuja hautoja on paljon enemmän.
Olha Stiahliuk tuo poikansa haudalle uusia kukkia. Hän käy haudalla joka toinen päivä.
– On tärkeää puhua hänestä. Minulla on paljon sukulaisia Venäjällä ja Valko-Venäjällä. He eivät usko, mitä täällä tapahtuu, Olha sanoo.
Juri Stiahliuk tunnettiin iloisena kaverina.
Juri Stiahliuk, hänen vaimonsa Anastasia Ohrimenko ja perheen poika Ivan Ohrimenko sodan alussa.
Kun Venäjän hyökkäys kohti Kiovaa alkoi 24. helmikuuta, Olha piiloutui puolisonsa Vasylin kanssa kotitalonsa kellariin. Räjähdykset läheiseltä Hostomelin sotilaslentokentältä tärisyttivät koko taloa.
Seuraavana päivänä pariskunta päätti paeta kotoaan. Se oli viisas päätös. Venäläiset miehittivät Butshan muutamaa päivää myöhemmin ja tappoivat paikallisten viranomaisten mukaan kuukauden miehityksen aikana yli 450 siviiliä.
– Meidän kotitalostamme kuoli viisi ihmistä, Olha kertoo.
Naapurikaupunki Irpinissä asunut Juri vei vanhempansa ja oman perheensä kauas Länsi-Ukrainaan. Palattuaan kotiin hän ilmoittautui vapaaehtoisena armeijaan.
Jurin pitkäaikainen tyttöystävä Anastasia Ohrimenko päätti kosia. He menivät naimisiin koruttomassa seremoniassa.
Uutistoimisto AP haastatteli Anastasiaa tämän vuoden alussa. Hän kertoi, että pariskunta suunnitteli menevänsä häämatkalle heti Ukrainan voitettua sodan.
”Juri lupasi nukkua käytävällä kaukana ikkunoista.
Anastasia Ohrimenko ja Anna Korostenska vierailivat tammikuussa puolisoidensa haudoilla Butshassa.
Jurista tuli jalkaväen sotilas. Heinäkuussa hän siirtyi itärintamalle, jossa raivosivat sodan rajuimmat taistelut. Anastasia eli kotona puhelusta puheluun.
Elokuussa Juri valitti Anastasialle, että venäläisillä oli hänen yksikköään parempia aseita, joten he joutuivat lähinnä kyhjöttämään avuttomina juoksuhaudoissa.
Illalla 23. elokuuta Juri kertoi Anastasialle majapaikastaan, että hän odotti venäläisten kiihdyttävän tulitusta itsenäisyyspäivänä. Hän lupasi nukkua käytävällä kaukana ikkunoista.
Aamulla Juri palasi etulinjaan. Seuraavan soiton Anastasia sai veljeltään Vadimilta, Jurin lapsuudenystävältä, joka oli myös rintamalla. Uutinen oli pahin mahdollinen.
Juri oli yrittänyt rynnätä autoon, kun tulituksessa oli tauko. Tankki ehti kuitenkin ampua ennen kuin Juri ehti perille.
Anastasia lähetti Jurin puhelimeen viestin.
– Kerro, että se ei ole totta. Rukoilen sinua, kerro että olet elossa.
Samana päivänä samassa paikassa kuoli myös Jurin lapsuudenystävä Andrii. Hänet on haudattu samaan riviin Jurin kanssa.
”Kerro, että se ei ole totta. Rukoilen sinua, kerro että olet elossa.
Anastasia Ohrimenko suri elokuussa puolisonsa Juri Stiahliukin hautajaisissa.
Juri Stiahliukin valokuvat ovat pöydällä tämän vanhempien kotona Butshassa. Hänen vaimonsa Anastasia Ohrimenko asuu nyt siellä yhdessä poikansa Ivanin kanssa. Stiahliukin ja Ohrimenkon oma koti Irpinissä tuhoutui taisteluissa maaliskuussa.
Olha Stiahliuk kertoo poikansa haudan äärellä, että tämä haudattiin 31. elokuuta.
– Ennen sitä menimme Dniproon tunnistamaan ruumiin. Halusimme haudata hänet ennen syyskuun ensimmäistä, jotta emme pilaisi lasten ensimmäistä koulupäivää, Olha kertoo.
Hautajaiset näytettiin suorana televisiosta. Muistajien joukossa oli Jurin lapsuudenystävä Oleksii Zavadskyi, joka oli myös ilmoittautunut vapaehtoiseksi sodan alkupäivinä.
– Hän lupasi kostaa Jurin kuoleman ja luultavasti tekikin niin. Hänkin on kuitenkin kuollut nyt, Olha sanoo ja osoittaa hautaa muutaman rivin päässä.
Oleksii kuoli Bahmutissa 15. tammikuuta. Hänen kaulaansa osui luoti lähitaistelussa. Vadim johti hänen yksikköään ja piti parasta ystäväänsä sylissään, kun tämä kuoli.
– Hän oli hetkessä poissa, Vadim sanoi AP:lle.
”Pietarissa olevan serkkuni perhe sanoi, että heidän lapsensa ja lapsenlapsensa pitäisi hirttää meidät omena- ja päärynäpuihin.
Olha Stiahliuk ja hänen puolisonsa vierailivat poikansa haudalla viime sunnuntaina.
Olha Stahliuk kertoo, että hänen Pietarissa asuvat sukulaisensa kutsuivat heitä banderalaisiksi. Sillä viitataan toisen maailmansodan aikaiseen ukrainalaiseen vapaustaistelijaan Stepan Banderaan, jonka venäläinen propaganda on leimannut natsiksi.
– Pietarissa olevan serkkuni perhe sanoi, että heidän lapsensa ja lapsenlapsensa pitäisi hirttää meidät omena- ja päärynäpuihin, Olha kertoo.
Olha lähetti pietarilaisille sukulaisilleen kuvan pikkutytöstä, joka oli menettänyt jalkansa ja kätensä Mariupolin pommituksissa. Hän kysyi, oliko myös tämä banderalainen.
– He poistivat minut kaverilistaltaan.
Olha on luultavasti itkenyt jo enemmän kuin tarpeeksi, mutta yksi kysymys saa hänet murtumaan.
Oletko ylpeä Jurista?
– Totta kai. Sieluni on kuitenkin täynnä tuskaa, Olha sanoo kyynelten läpi.
Olha Stiahliuk toivoo, että muu maailma eristäisi Venäjän.
– Ei niin olisi pitänyt tapahtua. Hän hymyili paljon. Hänellä oli paljon ystäviä. Kaipaan poikaani paljon.
Menetykset eivät ole saaneet Olhaa toivomaan rauhaa. Ne ovat saaneet hänet toivomaan voittoa.
– Katso, kuinka paljon kuolleita täällä on. Lisäksi moni on kadonnut tai heidän ruumiinsa on vielä taistelukentälle, Olha sanoo.
– Olisi todella tuskallista, jos tämä loppuisi nyt rauhanneuvotteluihin. Poikani kuoli taistelussa ja tiesi mitä oli tekemässä.
