Kreikan juna­turmassa on kuollut ainakin 57 ihmistä

Kreikan historian tuhoisimman junaturman kuolonuhrien määrä on noussut 57:ään, Kreikan poliisi kertoo.

2.3. 10:15 | Päivitetty 2.3. 19:45

Matkustajajuna ja tavarajuna törmäsivät myöhään tiistai-iltana pääkaupunki Ateenan ja Thessalonikin kaupungin välisellä rataosuudella, lähellä Larissan kaupunkia.

Poliisin edustajan mukaan on mahdollista, että joku on voinut olla junassa ilman, että hänen sukulaisensa ovat julistaneet häntä kadonneeksi.

Larissan rautatieaseman asemapäällikköä syytetään huolimattomuudesta aiheutuneesta henkirikoksesta. Tapaus on kuitenkin nostanut esille myös ongelmat siinä, miten maan rautateitä ja raideliikennettä on hallinnoitu.

Korjaus 2.3. kello 19.55: Uutistoimisto AFP kertoi aiemmin, että ainakin 56 ihmisen kerrotaan olevan lisäksi kadoksissa, mutta on sittemmin poistanut tämän tiedon jutustaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?