Artikkelin venäjänkielinen versio löytyy tästä linkistä. Статья на русском языке по этой ссылке.
Kramatorsk
Lumikerros Keski-Ukrainan Pultavassa on niin ohut, että asemalaiturille piirtyy sotilaiden maihinnousukenkien muotoisia mustia jälkiä.
Kaikilla sotilailla on yllään maastokuvioinen toppatakki, joillain kainalossa saattaja. Kun juna Kiovasta saapuu, sotilaat kiipeävät sen kyytiin ja liittyvät junassa jo olevien tovereidensa joukkoon.
Saattajat jäävät katsomaan, kuinka juna vie hiljaisia matkustajiaan kohti itää. Joillekin ero oli ehkä viimeinen.
Yksi hiljaisista matkustajista on Jevhen Hromyk. Hänen hihamerkissään lukee ukrainaksi ”örkintappaja”.
Jevhen Hromykin hihamerkki kertoo hänen olevan ”örkintappaja”.
Örkit ovat venäläisiä sotilaita, ja Hromyk nostaa kaikki kymmenen sormeaan merkiksi siitä, kuinka monta örkkiä hän on tappanut.
Miltä toisen miehen tappaminen tuntuu?
– Puolustan vain isänmaatani.
Hromyk on sotilaaksi jo ikämies, 55-vuotias. Vaivojakin on. Ehkä siksi hänet torjuttiin kahdesti, kun hän yritti liittyä armeijaan Venäjän suurhyökkäyksen käynnistyttyä vuosi sitten.
Kolmannella kerralla, maaliskuun lopussa 2022, onnisti. Sotamies Hromyk astui riveihin.
Sota ei ole Hromykin ensimmäinen. Hän näki nuorena varusmiehenä Neuvostoliiton kuolinkorahdukset Afganistanissa ja Vuoristo-Karabahissa.
Nyt vanhoja aseveljiä saattaa olla vastassa toisella puolella rintamaa, mutta ei Hromyk sitä voi varmaksi tietää.
Hromykin taistelunimi on ”Hutsuli”. Hutsulit ovat heimo Länsi-Ukrainassa, Karpaattien vuoristossa. Sieltä Hromyk on kotoisin, ja sieltä hän on nyt palaamassa kymmenen päivän lomaltaan.
Juna vie Hromykin itäiseen Ukrainaan, josta matka jatkuu Bahmutiin. Siellä riehuvat sodan kenties rajuimmat taistelut tällä hetkellä.
Jevhen Hromykia odottavat kotirintamalla vaimo ja yliopistossa opiskeleva tytär.
Ei mies junassa paljon tunteistaan puhu, hymyilee vain välillä väsyneesti niin, että kultahampaat välkkyvät.
– Kaipaan sukulaisia ja perhettäni, mutta samaan aikaan tunnen, että minun täytyy taistella kaatuneiden ystävieni puolesta.
Viimeksi Hromyk menetti toverinsa vain muutama päivä sitten. Hän kertoo, että samoilta seuduilta ollut mies oli ambulanssinkuljettajana auttamassa haavoittunutta sotilasta Bahmutissa. Venäläisten raketti tappoi niin haavoittuneen miehen kuin ambulanssin miehistön.
– Häntä ei ole vielä haudattu. Sukulaisten pitää ensin tunnistaa hänen ruumiinsa sairaalassa Dniprossa.
Hromyk kertoo taistelleensa Bahmutin lisäksi muissakin pahoissa paikoissa Donetskin rintamalla: Krasna Horassa ja Soledarissa.
Hromyk oli lähellä menettää henkensä Soledarissa. Venäläisten ampuma kranaatti räjähti jouluaattona hänen lähellään, ja yksi sirpaleista pysähtyi hänen kypäräänsä. Osa sirpaleista on edelleen hänen kätensä sisällä.
Jevhen Hromykin kädessä on edelleen kranaatinsirpaleita.
Ukraina joutui perääntymään Soledarista helmikuun alussa.
– Venäläisillä oli siellä liian paljon joukkoja. Meillä ei ollut tarpeeksi miehiä vastaamaan heidän hyökkäykseensä. Määrästä se oli kiinni, Hromyk sanoo.
Useiden raporttien mukaan venäläiset lähettivät Soledarissa miehiä säälimättä tykinruoaksi, aalto toisensa perään. Hromyk vahvistaa tiedot.
– Joskus venäläiset panevat paljon miehiä edetäkseen sata metriä. Joinain toisena päivänä he lähettävät ison ryhmän ihmisiä edetäkseen 50 metriä.
Hromykin mukaan venäläisten tappiot ovat paljon ukrainalaisia suuremmat. Hän antaa esimerkin.
– Eräässä taistelussa tapoimme muutaman toverini kanssa 11 venäläistä. Yksikään ukrainalainen ei kuollut, mutta yksi haavoittui.
Hromykin mukaan venäläiset komentajat eivät välitä miehistään.
– He eivät esimerkiksi vie kaatuneitaan. Me yritämme hakea kuolleet ukrainalaiset taistelukentältä, mutta venäläiset eivät välitä.
Sotamies Jevhen Hromyk jäi junasta Itä-Ukrainassa. Sieltä hänen oli tarkoitus jatkaa Bahmutiin.
Hromykin mukaan venäläisillä on tällä hetkellä Donetskin rintamalla luultavasti enemmän sekä miehiä että aseita. Hän uskoo tilanteen kuitenkin muuttuvan, kun lännen lupaamat uudet aseet saapuvat Ukrainaan.
– Toivon, että sota loppuu tänä kesänä. Olen kuullut, että saamme lisää aseita ja ammuksia. Ne antavat meille mahdollisuuden taistella tehokkaammin.
Hromykin kotikylä pani sekin kortensa kekoon. Hänen lomansa aikana paikallinen pappi järjesti keräyksen, joka tuotti 120 000 hryvnaa eli noin 3 000 euroa.
Hromyk raottaa reppuaan, jossa on keräysrahoilla ostettuja tuliaisia: metsästykseen tarkoitettuja kiikaritähtäimiä ja pimeänäkölaitteita, jotka auttavat saalistamaan öisin.
Jevhen Hromyk esittelee pimeänäkölaitetta, jonka hän vie rintamalle.
Nyt maalina eivät kuitenkaan ole peurat, kuten kotona Karpaateilla, vaan venäläiset örkit.
– Pidin ennen venäläisiä ihmisinä, mutta en enää.
