Artikkelin kuvat voivat järkyttää herkimpiä.
Ukraina
Ammusten sirpaleita vatsassa. Luodinhaava rintakehässä. Toinen reidessä. Vatsan alueella jo lukuisia leikkauksia. Lisää on tiedossa. Lonkassa avomurtuma, luu on selvästi näkyvillä.
Leikkauspöydällä makaavan potilaan reisi on täynnä monimutkaisen näköisiä metallikojeita. Maallikon silmään kirurgin työ näyttää lähes uskomattomalta.
Jalkaan rakennettava, murtuman kiinnittävä laite porautuu ruuvi kerrallaan potilaan lihaan ja luuhun, robottimaiseksi kokonaisuudeksi. Sen kantaminen ei voi olla kuin silkkaa tuskaa.
– Katso! Pitää purkaa! Tämä ja se osa pitää löysätä! Jätä puristin, mutta löysää sitä, kajahtaa tiukka ohjeistus leikkaussalissa.
Metallisen tukirakennelman ruuveja lisätään, löysätään ja kiristetään.
Leikkausta seuraa tiukasti vierestä johtava traumatologi Petro Nikitin.
– Tämä on erittäin hyvää työtä, hän iloitsee leikkauspöydän tapahtumista.
Jalan murtumia kiinnitetään ulkoisella tukilaitteella.
Potilaan jalkaa pahempi vamma on vatsassa. Sitä joudutaan vielä tulevaisuudessakin leikkaamaan.
Samanlaisia toimenpiteitä tehdään tässä sotilassairaalassa lukemattomia. Tutuksi ne ovat tulleet erityisesti viimeisen vuoden aikana.
Ukrainan sodan eturintamalla kaikista vakavimmin loukkaantuneet sotilaat saavat ensin kriittistä ensihoitoa kenttäsairaalassa ja mahdollisesti vielä lähikaupungissa, ja sitten heidät kuljetetaan jatkohoitoon ja leikkauksiin tähän sotilassairaalaan.
Sairaalan tarkkaa sijaintia ei saa kertoa julkisuuteen turvallisuussyistä. Samaten tässä jutussa ei kerrota sotilaiden koko nimiä tai tarkkoja haavoittumispaikkoja.
”Sairaalan tarkkaa sijaintia ei saa kertoa julkisuuteen turvallisuussyistä.
Sotilaiden kertomuksia on mahdotonta riippumattomasti varmistaa. Se tiedetään, että Ukrainan viranomaiset ovat rekisteröineet yli 65 000 venäläistä sotarikosta sen jälkeen, kun konflikti melkein vuosi sitten alkoi.
Sairaalan potilaat ovat astuneet maamiinoihin tai joutuneet ammutuiksi, tykistötulen kohteeksi tai sortuneiden rakennusten vangeiksi. Käsissä ja jaloissa voi olla erinäisten ammusten sirpaleita, tai raajoja joudutaan amputoimaan kokonaan. Lähes joka toisella potilaalla on vakavia vammoja käsissä ja jaloissa, erityisesti luissa.
Johtava traumatologi Petro Nikitin seuraa leikkauksen edistymistä silmä tarkkana.
Toisin sanoen yksi potilas saattaa olla valtavan rikki. Ja jokainen potilas on erilainen.
Täällä sodan hinta saa välillä kokeneemmankin lääkärin ymmälleen.
Roman muistaa vain räjähdyksen. Ryhmä oli palaamassa taistelutehtävästä, kun vihollinen hyökkäsi.
– Kiitos ystävieni, minä selvisin. He veivät minut turvaan.
Itärintamalla sotinut nuori mies vietiin ensihoitoon rintaman tuntumassa sijaitsevaan kenttäsairaalaan. Käden ja jalan tilanne ei näyttänyt hyvältä. Niihin kiinnitettiin laitteita tukemaan vakavia murtumia. Sitten hänet kuljetettiin Dniproon ja lopulta sotilassairaalaan hoidettavaksi.
– Kun saavuin tänne, tunsin heti, että tilani paranee.
Roman haluaisi mahdollisimman nopeasti takaisin taistelemaan. Rintamalla sotii oma veli sekä ryhmä, josta tuli perhettä.
Nyt Roman on leikattu kuusi kertaa. Huomenna on edessä seitsemäs leikkaus. Jalkaa ja kättä koristavat samanlaiset ruuvein luuhun porautuvat ulkoiset tuet, mitä aseveljelle parhaillaan rakennetaan leikkauspöydällä.
Lonkasta ja reisiluusta puuttuu vielä merkittävästi luuta. Luusiirteiksi tullaan käyttämään elävää luuta esimerkiksi Suomesta. Myös puolet kyynärnivelestä jäi taisteluihin. Jalkaan on tehty ihonsiirto ja lonkan liikettä on rajoitettu.
Lääkärit ovat optimistisia oikean jalan toipumisesta. Romanin uskotaan kävelevän vielä.
Edessä on silti kuukausien kuntoutus. Mutta hän on elossa.
”Potilailla oli luoteja päässään. Kalloista saattoi puuttua kokonaisia osia.
Aluksi kuntoutuslääkäri Ivan Gontshar ei tiennyt, mitä tehdä kaikkien loukkaantuneiden kanssa. Potilailla oli luoteja päässään. Kalloista saattoi puuttua kokonaisia osia.
Gontshar aloitti sotilaiden hoitamisen jo vuonna 2014, kun Venäjä miehitti laittomasti Krimin. Hän opiskeli, opiskeli ja opiskeli lisää. Uusi taitoja kertyi omassa maassa sekä kollegoilta ympäri maailman.
Viimeisen vuoden aikana opeille on tullut käyttöä. Nyt Ukraina jakaa jo tietojaan esimerkiksi ampumahaavojen hoitamisesta ja kuntouttamisesta muulle maailmalle.
Gontshar on viimeisen vuoden aikana tavannut niin huonokuntoisia miehiä, että heidän hoitosuunnitelmansa tekeminen on kuin monimutkainen palapeli. Vammat ovat monimutkaisia ja laajoja, ja ne vaativat monen lääkärin yhteistyötä.
Vakavimmin loukkaantuneita tulee sieltä, missä sodan keskeiset polttopisteet milloinkin sijaitsevat: tällä hetkellä etenkin Itä-Ukrainan Bahmutista ja Soledarista, joissa taistelut ovat ankaria.
Kuntoutuslääkäri Ivan Gontshar hoitaa Andriyn kättä. Loukkaantumisen aikaan kädestä puuttui luuta, jota paikattiin ottamalla luuta Andriyn reidestä. Kättä on yhä vaikea ojentaa. Andriy on käynyt läpi lukuisia leikkauksia ja ollut kuntoutuksessa jo kuukausia. Jäljellä on vielä monta kuukautta.
Monilla hoitoon saapuvilla sotilailla vakavimmat vammat voivat olla niitä, joita ei näe ulkoisesti.
Erityisesti sotavankeina pidettyjä Azovstalin tehtaan puolustajia – tai ”Venäjän pimeyden vankeja” kuten Gontshar ilmaisee – on vaikeaa unohtaa. Vammojen kirjo oli valtava. Murtuneita käsiä, murtuneita jalkoja, murtuneita kylkiluita, ”kaikkea sellaista”.
– Kidutuksen jälkiä oli kaikkialla kehossa, joten meidän oli käsiteltävä kaikkea kokonaisuutena, psykologisia vaikutuksia unohtamatta.
Vankeudesta vapautuneet olivat ennen muuta peloissaan. Sotilaat olivat niin tottuneita tukeutumaan toisiinsa, että he liikkuivat vapaina miehinäkin yhä tiiviisti ryhmissä. Gontsharin vastaanotolle saattoi saapua kerralla yhden potilaan sijasta kymmenen, koska sotilaat eivät halunneet hajaantua hetkeksikään.
Nyt entisiä sotavankeja on totutettu takaisin siviilielämään hiljalleen, pieni arkinen askel kerrallaan.
– Jos kaverit yrittivät vankeudessa harrastaa liikuntaa, tehdä edes joitakin kyykkyjä tai punnerruksia, heitä rangaistiin. Nyt heidät on yritetty saada takaisin normaaliin elämään rutiinilla ja vakaudella, kuten esimerkiksi urheilulla ja ihan vain keskustelemalla heidän kanssaan.
Artem kuvailee taisteluja itärintaman keskiössä kaaokseksi.
Artem muistaa olleensa sisällä rakennuksessa, kun ympäristö alkoi sortua. Sitten kaikki romahti.
Ryhmä oli aiemmin perääntynyt taistelusta. Se johti paljastumiseen. Vihollinen alkoi heittää kranaatteja piilopaikkaan. Sitten kaikki pimeni.
Osa pääsi ulos, mutta aseveljiä, Artemin ystäviä, jäi myös loukkuun. Heidän auttamisekseen ei voinut tehdä mitään.
Nyt raunioiden nielaisemat ovat merkintöjä tilastoissa. Sodassa kadonneita.
Artem sen sijaan makaa potilaspedissä, hereillä mutta väsyneen rauhallisena.
Artem soti Itä-Ukrainassa eturintamalla, sodan keskeisessä polttopisteessä. Siellä mistä muu maailma näkee uutiskuvia, joiden paikkoja on vaikeaa enää tunnistaa kaupungeiksi.
– Monet meistä ovat kuolleet ja haavoittuneet. Monet...
– Siellä on katutaisteluita. He vaihtavat meidän univormuihimme. Siellä on täydellinen kaaos.
Sotilassairaalan pienissä huoneissa on tyypillisesti neljä potilasta kerrallaan. Kuvassa Artem (edessä) ja Grigori.
Artem kertoo taistelleensa muun muassa Venäjän pahamaineisen yksityisarmeijan Wagnerin joukkoja vastaan. Wagneria hän kuvaa sotilaiksi, jotka ”eivät ota ketään vangeikseen”.
– Omat mieheni menivät väärälle tielle, joten heidät ammuttiin heti. Siinä kaikki.
Artemin kanssa sairaalahuoneen jakaa Grigori. Hän muistaa loukkaantumisestaan vain pimeyden, josta ammuttiin. Lähitaisteluun edennyttä hyökkääjää oli kuitenkin mahdotonta nähdä.
Ryhmä puolusti asemiaan, mutta pimeys vei voiton. Grigori ja toinen hänen aseveljistään loukkaantuivat vakavasti.
Grigori muistaa loukkaantumisestaan vain pimeyden, josta ammuttiin.
Nyt muistona jalassa on yhä metallinsirpaleita. Vamma oli aluksi monimutkainen hoitaa, mutta nyt hän voi paremmin. Leikkauksia on edessä vielä useita.
– Olisi voinut käydä huonomminkin. Lääkärit sanovat, että pystyn vielä kävelemään.
Kun jalat taas kantavat, Grigori tietää, mitä aikoo tehdä seuraavaksi.
– Sitten jatkamme työtä. Aion jatkaa palvelusta.
Leikkaussalissa operaatio on päättymässä kahden tunnin jälkeen. Leikkaus on onnistunut, mutta potilaan ennuste on epävarma. Kaikki riippuu vatsan vakavasta haavasta.
Edessä on vielä haimaleikkaus ja tehohoitojakso, jota lääkärien mukaan varjostaa yhä kuolemanvaara.
Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton.
Sairaala on täynnä potilaita, jotka ovat esimerkkejä siitä, miten hämmästyttävistä asioista ihminen voi selvitä.
Toipujista moni haluaa jatkaa taistelua. Ja palata tuttuun.
Sairaalan televisioissa pyörii uutiskuvaa rintamalta. Vuoden ajan se on ollut sotilaille muutakin kuin paikka, missä omaa kotimaata on puolustettu henkensä uhalla.
Kauhun, pelon ja sekasorron keskellä rintamasta ja sen ihmisistä on muodostunut nurinkurinen koti, perhekin. Siksi moni kaipaa takaisin. Eikä sota ole ohi. Toimettomuus nostaa pintaan toivottomuuden.
Myös Roman katsoo television ruudulla pyörivää sotavideota keskittyneenä.
Nuoren sotilaan isä on saapunut vierailemaan. Hän katsoo sairaalapedissä makaavaa poikaansa vakavana.
Rintamalla sotii ”omien poikien” eli aseveljien lisäksi myös Romanin oma veli, biologinen sellainen.
Veljekset puhuvat puhelimessa joka päivä.
– He kaikki soittelevat minulle ja ovat huolissaan siitä, että terveyteni heikkenee.
Kun puhe kääntyy veljeksiin, vieressä istuvan isän silmät kostuvat.
– Kun isäni ei ole töissä, hän tulee tänne auttamaan minua. Tukee minua henkisesti.
”Haluan palata eturintamalle poikieni kanssa! Siellä käydään suuria taisteluja, mutta me pidämme toistaiseksi pintamme.
Romanin isä tukee poikaansa sairaalassa aina, kun ei ole töissä.
Hajalle pirstaloituneet käsi ja jalka eivät estä haaveilemasta. Roman haluaa takaisin.
– Haluan palata eturintamalle poikieni kanssa! Siellä käydään suuria taisteluja, mutta me pidämme toistaiseksi pintamme.
Vaikka oma isä on nyt tukena, tuli myös aseveljistä perhe. Roman on täällä. Lääkärit epäilevät, voiko hän enää koskaan taistella.
Mutta kun Roman katsoo televisiota, sen ruudulla vilkkuvaa rintamaa, hän jaksaa uskoa.
– En tiedä milloin se onnistuu. Mutta haluan palata. Heti kun voin.
Lue lisää: Kiovalaiset pakenivat ohjusmyrskyä pommisuojiin – ”Ei hyvältä näytä”
