Suomalainen nuori yliluutnantti astui 31. marraskuuta 1978 junasta Leningradin rautatieasemalla ja vietti sen jälkeen viisi kuukautta sodan ajan pataljoonan komentajan koulutuksessa Neuvostoliiton armeijassa.
Tuo samainen nuorimies nousi vuosien kuluessa aina vain korkeampiin asemiin ja lopulta sinne korkeimmalle pallille, Suomen puolustusvoimain komentajaksi. Kenraali Ari Puheloinen avaa uraansa ja näkemyksiään nykyisestä maailmantilanteesta tuoreessa kirjassaan Sotilas ja työmies (Otava).
Kun yliluutnantti Puheloinen sitten palasi Neuvostoliitosta Suomeen keväällä 1979 Panssarikouluun kouluttajaksi, hän totesi:
”– Tuo systeemi hajoaa kymmenen vuoden sisällä. Se ei voi toimia!”
Tuuria tai ei, toteamus heitti loppupäästä vain parilla vuodella.
Kirjassaan Puheloinen kuvaa kasvuaan vaatimattomasta lapsuudesta kenraaliksi. Samalla hän käy läpi historiallisia tapahtumia ja esittää näkemyksiään Suomen turvallisuusympäristöstä ja kansainvälisistä asioista: 1970-luvun asenneilmapiiri, Neuvostoliiton kaatuminen, Puolustusvoimien rakenneuudistus, strateginen suunnittelu, geopolitiikka, Pohjois-Euroopan strategia...
Matkalla sattuu ja tapahtuu, mutta mukana kulkee myös kiitollisuus suomalaiselle koulujärjestelmälle ja yhteiskunnalle sekä pitkäjänteisen työnteon tärkeyden korostaminen.
1970-luvun lopussa Neuvostoliitossa suorittamansa viiden kuukauden komentajakurssin lisäksi Puheloinen toimi urallaan myös Venäjällä tulkkina ja Neuvostoliiton romahtamisen aikaan Suomen sotilasasiamiehenä Moskovassa.
Entinen komentaja on luonnollisesti seurannut kuluneen vuoden ajan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja joutunut väistämättä suhteuttamaan sitä kokemuksiinsa.
Kesäkuussa 2014 silloinen komentaja Ari Puheloinen kertoi Puolustusvoimien henkilöstövähennystarpeista. Hän jäi samana vuonna reserviin.
Vuodesta 1974 lähtien Ari Puheloinen koulutti kentällä. Kalustona oli neuvostoliittolainen T-55-panssarivaunu.
Mennään siis Venäjälle. Laiton hyökkäys Ukrainaan on paljastanut venäläisarmeijan johtamisessa ja komentoketjujen toiminnassa heikkouksia. Puheloisen Neuvostoliiton- ja Venäjän-matkoista on jo aikaa, mutta tietyt asiat venäläisessä sotilasjohtamisessa ja kulttuurissa näyttävät pysyvän sitkeästi.
– Suomalaista sotilasjohtamista tunteva vertaa tietenkin länsimaiseen ja suomalaiseen tapaan. Suurin ero on varmaankin siinä, että siellä sotilasjohtajilla ei ole oman tehtävänsä toteutuksessa niin laajaa itsenäisyyttä suhteessa esimieheensä kuin meillä Suomessa.
Puheloinen viittaa ”luottamus hyvä, mutta kontrolli paras” -ajattelutapaan. Hän kertoo, että se näytti olevan läsnä läpi venäläisen yhteiskunnan – ja kangisti toimintoja.
– Siihen liittyy myös se, että jos asiat eivät oikein etene etulinjassa, niin mennään itse selvittämään tilannetta. Ja lisäksi voi vaikuttaa myös se, että esimies haluaa kontrolloida, että alaisen joukot eivät tee mitään virheellistä, josta hän voisi joutua hankaluuksiin omien esimiestensä kanssa.
Kun Neuvostoliitto hajosi, Ari Puheloinen toimi Moskovassa sotilasasiamiehenä. Kuvassa tankit ovat asemissa Kremlissä 19. elokuuta 1991.
Kirjassa Puheloinen vertaa Putinin päätöstä hyökätä Ukrainaan ja tuon päätöksen taustoja siihen, millainen kuva Josif Stalinilla oli Suomen sisäisestä tilanteesta vuonna 1939. Hän arvioi, että Putin on tehnyt tavallaan samantapaisen virheen kuin Stalin teki: luottanut todellisuutta vastaamattomiin tietoihin.
Venäjällä, ja aiemmin Neuvostoliitossa, itsevaltiuteen perustuva hallinto pyrkii tyydyttämään johdon tarpeita. Siten johdon saamat tiedot tukevat usein tämän näkemyksiä.
Vladimir Putinin hyökkäys Ukrainaan on kestänyt jo lähes vuoden.
Puheloinen huomauttaa, että Stalinille annettiin vuonna 1939 vääristynyt kuva Suomen poliittisesta hajanaisuudesta ja mahdollisuudesta helppoon valloitussotaan. Putin taas toimi maaliskuussa 2022 samantapaisesti väärän tilannekuvan perusteella.
”Vuonna 2022 Venäjän Ukrainaan hyökkäystä edeltäneet tiedot presidentti Putinille Ukrainan sisäisestä tilanteesta ovat nähtävästi olleet todellisuutta vastaamattomia samaan tapaan. Annettu tilannekuva on epäilemättä ollut keskeisenä perusteena, kun on asetettu päämääriä ja päätetty toimintatavoista Neuvostoliiton ja Venäjän hyökätessä näitä maita vastaan.”
Taustaksi Puheloinen kysyy painavan kysymyksen: ”Tunnemmeko Venäjää?” Vastaus Venäjän valtarakenteiden historiasta on monipolvinen, mutta sen voi kiteyttää neljään tekijään: mongolivaltakunnasta periytyvä hallitsijan vahva valta, 1900-luvun laajentumista seurannut aluehallinnon keskittyminen Moskovaan, tsaarille alistettu ylimystö, eli pajarit, ja sitä kautta riippumattoman aateliston kehittymättömyys sekä autokraattinen oikeuskäsitys.
”Kun hallitsija on ollut yksinvaltias, muuta valtio-, poliittista ja yhteiskuntajärjestelmää ei ole päässyt kehittymään, ja näin hallitsija on pysynyt yksinvaltiaana. Venäläiset eivät ole laajasti omaksuneet aatevirtauksia, jollaiset lännessä ovat vieneet yhteiskunnallista kehitystä eteenpäin.”
Venäjän heikon sotamenestyksen yhdeksi syyksi Puheloinen esittää kirjassaan myös lännen voimakasta reaktiota. Se on todennäköisesti ollut asia, jota Kreml ei osannut ennakoida.
”Tunnemmeko Venäjää?
Puheloinen muistuttaa, että Dmitri Medvedev piti kolme päivää ennen hyökkäyksen alkua Ukrainaan puheen Venäjän turvallisuusneuvoston kokouksessa. Medvedev totesi tuolloin, että aiemmat kokemukset olivat osoittaneet, että lännen reaktio ja pakotteet tulisivat tekemään tilanteesta vaikean.
Medvedev kertoi uskovansa, että jännite laskisi ja arvioi, että länsimaat taipuisivat ja kutsuisivat lopulta Venäjän itse keskusteluihin ja neuvottelemaan strategisesta turvallisuudesta.
”Kun olettamus sittemmin osoittautui virheelliseksi, on länsimaiden päättäväinen tuki Ukrainalle tullut Venäjälle yllätyksenä.”
Venäjän entinen presidentti ja pääministeri Dmitri Medvedev on puhunut jyrkkäsanaisesti Venäjän hyökkäyssodan puolesta ja länsimaita vastaan.
Strategisesta näkökulmasta Puheloinen jakaa kirjassaan useiden muiden sotilasasiantuntijoiden ja sotatieteilijöiden näkemyksen siitä, että hyökkäys Ukrainaan oli strateginen virhe.
Hän ei kuitenkaan pidä virhettä itsestään selvänä merkkinä siitä, etteikö Putin ajattelisi strategisesti.
”Lähivuosien kannalta ratkaisevaa on presidentti Putinin vallassa olon pituus ja hänen strategiansa sodassa Ukrainaa vastaan - - vaikka Putin onkin vuonna 2022 päätöksessään hyökätä Ukrainaan tehnyt ilmeisen suuren strategisen virheen, se ei välttämättä ole merkki strategisen ajattelun puuttumisesta.”
Venäjän lopullinen päätös laajamittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan tuli lopulta Puheloisellekin yllätyksenä.
”Menin jonkin verran vikaan siinä, etten aluksi hahmottanut Venäjän päämäärien vaihtoehtoja riittävän laajasti.”
Yhdestä asiasta hän oli kuitenkin varma ennen hyökkäystä – eikä tuo näkemys ole lähes vuoden mittaisen sodankäynnin kuluessa muuttunut.
”Mutta arvioni, että hyökkäys ei olisi järkevä, on ainakin tähän asti pitänyt paikkansa huolimatta siitä, mitkä ovat olleet alkuperäiset päämäärät.”
Puheloinen opiskeli urallaan myös Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa akateemisena stipendiaattina 1996–1997. Tuolloin hän muun muassa tutki Venäjän geopoliittisia intressejä Baltian maiden alueella.
Samalla hän eli arkea Yhdysvalloissa ja pystyi myöhemminkin vertailemaan kokemuksiaan elämästä Venäjällä ja Yhdysvalloissa toisiinsa.
Tuoreessa kirjassa liikutaan näin ollen sekä idässä, lännessä että koti-Suomessa.
Suomen puolustusvoimien vaiheita Puheloinen käy läpi vuosikymmenten ajalta. Komentaja-ajalle osui merkittävänä suurena mullistuksena puolustusvoimauudistus.
Kun Puheloinen jäi eläkkeelle, Puolustusvoimat oli saamassa laajan uudistuksen käytäntöön.
Jos verrataan Puolustusvoimia urasi alussa 1970-luvulla ja tänä päivänä, niin mitkä ovat suurimmat yksittäiset erot?
– Urani alussa näin asiat tietysti nuoren kenttäupseerin näkökulmasta. Se (1970-luku) oli kyllä aika köyhää rahallisesti ja kaikessa piti säästää. Varustus oli vähän niin ja näin. Siinä suhteessa on menty eteenpäin.
Toinen selkeä muutos on Puheloisen mukaan tapahtunut opetusmenetelmissä.
– On tullut esimerkiksi taistelukoulutuksen simulaattoreita. Koulutuksessa ei tarvitse kuvitella vaan voidaan luoda mahdollisimman todenmukaisia tilanteita.
Ympäröivä yhteiskunta on niin ikään muuttunut. Ja niin ovat myös ihmisten asenteet.
– Yhteiskunnan puolella on tapahtunut muutos siinä, miten Puolustusvoimiin suhtaudutaan.
Esimerkiksi vuonna 1970 mielipidetutkimuksessa 42 prosenttia suomalaisista ilmoitti olevansa sitä mieltä, että jos Suomeen kohdistuisi hyökkäys, suomalaisten pitäisi puolustautua aseellisesti – vaikka lopputulos näyttäisi epävarmalta.
Kun Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS) kysyi asiaa vuonna 2022, vastaava luku oli 83 prosenttia.
Entisen Puolustusvoimain komentajan, kenraali Ari Puheloisen kirja Sotilas ja työmies (Otava) julkaistaan 3. helmikuuta 2023.
Juttua päivitetty kello 8.24: Tarkennettu, että Dmitri Medvedev on Venäjän entinen presidentti ja pääministeri.