Israel aloitti ilmaiskujen sarjan Gazaan perjantaina aamuyöstä vastauksena palestiinalaisalueiden puolelta ammuttuihin raketteihin. Israelin armeija tiedotti iskusta lausunnossaan.
Uutistoimisto AFP:n lähteet äärijärjestö Hamasin hallinnoimassa Gazassa kertovat, että sotilaskohteisiin tehtyjä iskuja on ollut yhteensä 15. Iskuissa ei ole raportoitu loukkaantuneita.
Aiemmin yöllä Gazan kaistaleelta ammuttiin kaksi rakettia Israelin aluetta kohti, sanovat silminnäkijät ja paikalliset lähteet. Armeijan tiedottajan mukaan Israelin ilmatorjuntajärjestelmä torjui suurimman osan raketeista. Lisäksi yksi laskeutui avoimelle alueelle ja toinen putosi Gazan puolelle.
Yksikään ryhmä ei ole vielä ilmoittautunut raketti-iskujen tekijöiksi, mutta eilen sekä Hamas että Islamistinen jihad -ryhmä vannoivat vastaavansa torstain tapahtumiin Jeninissä.
Tilanne osapuolten välillä kiristyi jälleen torstaina, kun Israelin joukot tappoivat kymmenen palestiinalaista Länsirannalla. Yhdeksän palestiinalaista kuoli Israelin ratsiassa Jeninissä, kertoivat palestiinalaisviranomaiset. Lisäksi 20 ihmisen kerrottiin haavoittuneen.
Myöhemmin Israelin asevoimat ampuivat kuoliaaksi kymmenennen palestiinalaisen al-Ramin kylässä lähellä Ramallahia, Palestiinan terveysministeriö sanoi.
Palestiinan uutistoimisto Wafa sanoo, että mies ammuttiin yhteenotoissa, jotka alkoivat mielenosoituksissa, joissa vastustettiin Jeninin tapahtumia.
Kyseessä oli YK:n mukaan verisin päivä Länsirannalla sitten vuoden 2005, jolloin uhreista alettiin pitää kirjaa. Ratsia tehtiin täpötäyteen pakolaisleiriin pohjoisessa Jeninin kaupungissa.
Aamuyön iskut tallentuivat valokuviin.
Israelin armeija tiedotti vaihtaneensa Jeninissä laukauksia islamistitaistelijoiden kanssa "terrorisminvastaisessa operaatiossa" Islamistinen jihad -ryhmää vastaan ja surmanneensa joitakin sen taistelijoista.
Israelin asevoimien mukaan kohteena olleet taistelijat olivat olleet israelilaisiin sotilaisiin ja siviileihin kohdistuneiden hyökkäysten takana. Israelin puolustusministeri Yoav Gallant sanoi ryhmän suunnittelevan terrori-iskua Israeliin.
Asevoimien mukaan kolme palestiinalaista ammuttiin tulitaistelussa, minkä lisäksi israelilaisjoukot ampuivat kaksi, joiden väitettiin paenneen paikalta. Israelin joukot ampuivat kuudennen epäillyn rakennuksen sisällä ja muut palestiinalaiset saivat osuman avattuaan tulen israelilaisjoukkoja vastaan, asevoimat sanoi.
– Tulenvaihdon aikana syntyneisiin lisäuhreihin liittyviä väitteitä selvitetään, asevoimat lisäsi.
Israelilaisjoukkojen riveistä ei kuollut asevoimien mukaan ketään.
Palestiinalaisten terveysministeriö syytti lisäksi Israelia kyynelkaasun ampumisesta sairaalan lastenosastolle ratsian aikana. Israelin armeijan edustaja kiisti syytöksen ja sanoi kaasun saattaneen kulkeutua sairaalaan ikkunasta.
Sairaalan johtajan Wisam Bakrin mukaan lastenosastolla oli ollut paniikki ja osa lapsista oli hengittänyt kyynelkaasua.
Jeninissä asuva Umm Youssef al-Sawalmi sanoi koteihin isketyn ratsian yhteydessä.
– Ikkunoita, ovia, seiniä ja jopa jääkaappi, luodit vahingoittivat kaikkea, hän kertoi uutistoimisto AFP:lle.
Myös Islamistinen jihad -ryhmä kommentoi Jeninin tapahtumia.
– Vastarinta on kaikkialla ja valmis ja halukas seuraavaan yhteenottoon, ryhmän edustaja Tariq Salmi sanoi.
Tuoreimpien kuolemien myötä alkuvuoden aikana on Länsirannalla saanut surmansa jo 30 palestiinalaista. Kuolleiden joukossa on niin taistelijoita kuin siviilejäkin. Valtaosa on kuollut israelilaisjoukkojen ampumana.
Gazaa hallitsevan Hamas-äärijärjestön varajohtaja Saleh al-Arouri sanoi Israelin vielä maksavan Jeninin verilöylystä.
Jeninin väkivaltaisuuksien jälkimainingeissa palestiinalaishallinto ilmoitti katkaisevansa turvallisuuskoordinaation Israelin kanssa. Yhdysvallat kritisoi päätöstä torstaina.
Yhdysvaltain hallinto ilmoitti torstaina, että maan ulkoministeri Antony Blinken matkustaa ensi viikolla Israeliin ja palestiinalaisalueille. Visiittinsä yhteydessä hänen on määrä peräänkuuluttaa loppua väkivallan kierteelle.
Arabivaltioiden liiton mukaan Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun johtama hallitus on täysin vastuussa Jeninin verilöylystä.
YK:n tilastojen mukaan vuoden 2022 aikana palestiinalaisalueilla kirjattiin enemmän kuolemia kuin koskaan aiemmin. Uutistoimisto AFP:n virallisista lähteistä kasaamien lukujen perusteella Israelissa ja palestiinalaisalueilla surmattiin viime vuonna ainakin 200 palestiinalaista ja 26 israelilaista.
YK:n Lähi-idän rauhanprosessin erityiskoordinaattori Tor Wennesland sanoi olevansa syvästi huolissaan ja surullinen väkivallan jatkuvasta kierteestä miehitetyllä Länsirannalla.
Tuhannet saapuivat hautajaisiin Jeniniin. Palestiinalaisten presidentin kanslia ilmoitti kolmen päivän suruajasta. Kanslia väitti Jeninin ratsian tapahtuvan "kansainvälisen hiljaisuuden alla".
– Tämä rohkaisee miehityshallintoa tekemään verilöylyjä kansaamme vastaan maailman nähden, sanoi palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin edustaja Nabil Abu Rudeineh.