1. Hostomelin lentokenttätaistelu 24.–28.2.
Venäläiset Mi-8-kuljetushelikopterit lensivät täyttä vauhtia etelään Dnepr-joen pintaa viistäen tutkan alla. Ne olivat lähteneet matkaan Valko-Venäjältä ja turvana lensi Ka-52-taisteluhelikoptereita. Yhteensä kyydissä oli satoja laskuvarjojääkäreitä.
Oli varhainen aamu 24. helmikuuta 2022, Vladimir Putin oli pari tuntia aikaisemmin julistanut ”erikoisoperaationsa” alkaneeksi, ja venäläisjoukot vyöryivät Ukrainan rajojen yli useista suunnista.
Uskaliain hyökkäys kohdistui suoraan maan sydämeen, pääkaupunki Kiovan luoteispuolelle Hostomeliin, jossa sijaitsi Antonovin kansainvälinen rahtilentokenttä.
Se oli Putinin kenraalien laskelmissa sillanpääasema Kiovan nopealle valtaukselle.
Ukrainan kansalliskaartin 36-vuotias luutnantti Andri Kulish oli vartijatovereineen keittämässä teetä, kun hän kuuli kopterit. Ne laukaisivat rakettinsa, ja konekiväärit alkoivat tulittaa ilmasta kentän rakennuksia ja parakkeja. Miehet syöksyivät lattialle.
Ukrainalaispuolustajat olivat pahasti alakynnessä, sillä osa heidän raskasta kalustoaan ja henkilöstöään oli maan itärintamalla.
– Kuin olisimme olleet tulitaistelussa puukon kanssa, Kulish kuvaili asetelmia Wall Street Journalille.
Tyrmistyksen keskellä joku heitti vitsin, joka kaikesta huolimatta nauratti:
– Haluatko vielä teetä?
Venäläishelikopterit saivat niittää tuhoa rauhassa, sillä lentokentän ilmatorjunta oli onnistuttu osaksi lamauttamaan ensi-iskussa. Ilmiantajat olivat paljastaneet niiden sijainnit.
Venäjän puolustusministeriö julkaisi myöhemmin videokuvaa, jonka uskotaan kuvaavan maahanlaskujoukkojen hyökkäystä Hostomeliin.
Yksittäisestä taistelusta löytyy harvoin sankarihahmoja. Washington Postin mukaan Hostomelista yksi sellainen on kuitenkin tunnistettu: kansalliskaartin sotilas Serhi Falatjuk, 25, pudotti ensimmäisen Ka-52-helikopterin.
Se tapahtui vanhalla neuvostovalmisteisella Igla-ilmatorjuntaohjuksella, niin sanotulla manpadsilla, joka laukaistaan olalta kuin sinko. Falatjuk ampui ohi ensimmäisen laukauksen, mutta osui toisella.
Kentän puolustajat karjuivat riemusta. Osuma valoi uskoa, että ylivoimaa vastaan pystyi puolustautumaan.
Hostomelin hyökkäys alkoi venäläisten Ka-52-helikopterien rajulla tulituksella. Kyseinen kopterimalli lensi Popasnan yllä Luhanskin alueella viime kesäkuussa.
Ukrainalaissotilas kantoi Igla-ilmatorjuntaohjusta Harkovan rintamalla elokuussa. Aseella on ammuttu alas paitsi helikoptereita myös risteilyohjuksia.
Ukrainalaisilta alkoivat pian loppua manpadsit ja ammukset. Kolme venäläiskopteria oli pudotettu ja kaksi joutunut tekemään pakkolaskun, lähes kolmekymmentä kopteria miehistöineen oli silti jäljellä. Kansalliskaartin joukot vetäytyivät.
Kiovassa sodanjohto tajusi tilanteen vaarallisuuden ja määräsi välittömän vastahyökkäyksen.
Sillä oli vain yksi tavoite: estää Venäjän vahvistusten saapuminen paikalle. Ukrainan tiedustelulla oli käsitys, että parikymmentä Iljushin-76-kuljetuskonetta oli jo ilmassa. Kukin niistä olisi voinut tuoda Hostomeliin yli sata miestä ja heidän rynnäkköpanssarinsa.
Venäläiset maahanlaskujoukot harjoittelivat Iljushin-76-koneeseen nousua Zapad-harjoituksessa syyskuussa 2021. Väitteiden mukaan peräti 20 tällaista konetta oli matkalla Hostomeliin kukistamaan Kiovan.
Armeijan komentaja Valeri Zaluzhnyi antoi torjuntatehtävän 72. mekanisoidulle prikaatille, joka sai avukseen erikoisjoukkoja.
Ensimmäiseksi Ukraina pommitti omaa kenttäänsä tykistöllä, joka rei’itti kiitotietä käyttökelvottomaksi venäläiskoneille. Myös kaksi Suhoi-hävittäjää pommitti kenttää.
Ukrainan joukot hyökkäsivät lännestä, pohjoisesta ja etelästä. Ne kokivat suuria omia tappioita, mutta raivoisan taistelun jälkeen venäläishyökkääjät ajettiin kenttää ympäröivään maastoon.
Ukrainalaissotilaat kävelivät venäläissotilaan ruumiin ohi Kiovan alueen etulinjassa maaliskuun lopussa.
Antonovin kenttä päätyi lopulta venäläisille useiden päivien taisteluiden jälkeen, kun pohjoisesta edenneet maajoukot olivat vyöryneet Kiovan porteille.
Ukraina oli kuitenkin ostanut kallisarvoista aikaa. Kentästä ei tuhottuna ollut enää hyökkääjälle etua.
Hävityksen symbolina kentän hangaarissa makasi tuhoutunut maailman suurin lentokone, Antonov An-225-kuljetuskone, eli Mrija (suom. unelma).
Mrija-kone Hostomelissa huhtikuussa, kun Ukrainan armeija jälleen hallitsi kenttää.
2. Voznesenskin torjuntavoitto 2.–13.3.
Se oli Ukrainan täydellinen voitto, ei vain viivytystaistelu. Jos venäläisjoukot olisivat läpäisseet ukrainalaisrivit Voznesenskissa, ne olisivat päässeet koukkaamaan Mykolajivin puolustajien selustaan ja jopa Odessaan asti, ja sodan koko kuva olisi voinut olla toinen.
Sen sijaan jäljelle jäi vain kymmenittäin venäläisruumiita muovisäkeissä ja runsaasti karrelle palanutta ja hylättyä kalustoa.
Voznesensk on yksi harvoista Etelä-Bug-joen ylityspaikoista. Sen puolustus koostui vain pienestä ukrainalaissotilaiden osastosta tykkeineen ja panssarintorjuntaohjuksineen, mutta avuksi tuli myös aivan tavallisia voznesenskilaisia.
– Ammuin heitä omalla kiväärilläni. Komentajamme käski, että mene pappa kellariin suojaan, mutta en pystynyt vain istumaan siellä, kertoi entinen neuvostoarmeijan miinanraivaaja Nikolai, 66, CBS:lle.
Noin 30 000 asukkaan Voznesensk pysäytti venäläiset maaliskuussa. Elokuussa kaupunkiin laukaistiin useita ohjuksia.
Sotilaat räjäyttivät Voznesenskin sillan. Kyläläiset kasasivat pormestarinsa johdolla jykeviä esteitä kaduille. Kun panssarit joutuivat pysähtymään, niiden päälle alkoi sataa kranaatteja ja ohjuksia. Tulenjohtajina toimivat siviilitkin kännyköillään.
Venäläiset yrittivät läpi kahdesti kymmenen päivän aikana, mutta joutuivat lopulta nilkuttamaan kohti itää. Ruumiita ja kalustoa löytyi pitkin peltojen reunoja.
– Vaikea selittää kuinka sen teimme. Kiitos kuuluu paikallisten ja sotilaiden taistelutahdolle, pormestari Jevhen Velitshko kommentoi myöhemmin BBC:lle.
3. Taistelu Kiovasta 25.2.–31.3.
– Me olemme täällä. Me olemme Kiovassa. Me suojelemme Ukrainaa.
Parransänkisen presidentti Volodymyr Zelenskyin selfievideo keskeltä pääkaupungin hallintorakennuksia yöllä 25.2. loi pohjan, jolle Kiovan puolustus rakentui.
Presidentti viestitti, että kaikki maan johtoa myöten olivat valmiita riskeeraamaan henkensä, ettei Ukraina sorru Putinin joukkojen edessä.
Käynnistyi operaatio, joka hakee sotahistoriassa vertaistaan. Siihen yhdistyi kekseliäisyyttä ja uhrautuvaisuutta niin sotilailta kuin ennen kaikkea Ukrainan vapaaehtoisilta maanpuolustusjoukoilta, joita haalittiin hätiin, kun sotilaat olivat vähissä.
– Olemme kuin mehiläispesä. Yksi mehiläinen ei ole mitään, mutta tuhannet voivat lyödä ison joukon, kommentoi ukrainalaisia lennokkijoukkoja johtanut Jaroslav Hontshar myöhemmin Wall Street Journalille.
Hontshar oli yksi niistä, joka ensimmäisenä keksi hyödyntää tavallisia kaupallisia droneja tulenohjauksessa ja räjähteiden pudottamisessa venäläisten niskaan. Nykyisin tämä on arkipäivää kaikilla Ukrainan sodan rintamilla.
Viime kädessä Venäjän yritys pysähtyi Irpin-jokeen, joka kulkee Kiovan länsi- ja pohjoispuolella.
– Joki muutti sodan suunnan, totesi Wall Street Journalin haastattelema Ukrainan erikoisjoukkojen yksikön komentaja, joka esiintyi taistelijanimellä Marik.
Marikin ryhmä räjäytti Irpin-joen ylittävän sillan. Siitä muodostui este venäläisten ajoneuvoille, joilla olisi muuten ollut edessä suora P30-tie kohti Kiovaa. Sitä pitkin olisi pyrkinyt läpi myös tshetsheenipataljoona, jonka tehtävä oli Zelenskyin nappaaminen.
Toinen räjäytys oli vieläkin uskaliaampaa sotasuunnittelua.
Irpin-joki muodostaa luonnostaankin Kiovan pohjoispuolelle vaikealiikkeisen kosteikon. Saksan armeija oli pysähtynyt siihen toisessa maailmansodassa. Armeijoiden nykyaikaisilla ponttonisilloilla joesta olisi päässyt yli, mutta ukrainalaisilla oli takataskussaan yllätys.
Pakenevat ukrainalaissiviilit pääsivät räjäytyksen jälkeenkin Irpin-Joen sillan rakenteita pitkin turvaan joen toiselle puolelle.
Irpin on siitä kummallinen joki, että aivan loppuvaiheessaan ennen yhtymistä Dnepriin se virtaa ylämäkeen. Dnepr on sillä kohtaa iso tekojärvi, joka on nostanut vedenpintaa useita metrejä Irpin-jokeen nähden. Joen vedet nostetaan tekojärveen pumppaamalla, ja iso pato pitää tekojärven vedet pois joesta.
Ukrainan pioneerit räjäyttivät patoon reiän, mikä aiheutti nopeasti tulvan Irpinin alajuoksulle.
Siellä asuvien ihmisten kodit hukkuivat veteen. Se oli välttämätön paha, jota perusteltiin sillä, että se myös säästi heidän henkensä. Venäläisjoukot eivät missään vaiheessa kyenneet ylittämään tulvavesiä kuin hajanaisista paikoista.
Demydivin kylää tyhjennettiin tulvavesistä pumppaamalla viime toukokuussa.
Kiovan esikaupunkien taistelut söivät Venäjän eväät maaliskuun loppuun mennessä, jolloin sen joukot yhtäkkiä vetäytyivät koko Pohjois-Ukrainasta.
Kun Ukraina Kiovan puolustuksessa osoitti puolustustahtonsa ja -kykynsä, myös Zelenskyin pyytämää länsimaista sotilasapua alkoi virrata Ukrainaan.
Kiovan lähiöistä Butsha ja Irpin maksoivat venäläismiehityksestä hirvittävän hinnan. Murheen murtama presidentti Zelenskyi vieraili Butshan joukkomurhapaikoilla 5. huhtikuuta.
4. Tshernihivin ja Sumyn partisaanitaistelut 24.2.–4.4.
Kiovasta koilliseen ja itään päin sijaitsevat Tshernihivin ja Sumyn maakunnat, jotka Ukrainan puolustussodassa näyttelivät ikimuistoista roolia.
Tänne hyytyivät Kiovaa kohti pyrkivät Venäjän kuuluisat tankkikolonnat. Maan maineikkaimpiin kuuluneista eliittijoukoista, kuten Natoa vastaan muodostetusta 1. kaartin panssariarmeijasta poistuivat näiltä taistelukentiltä vain surulliset rippeet.
Venäjä saa syyttää murskatappioista itseään. Sen hyökkäyskiilat tunkeutuivat liian syvälle Ukrainaan ilman että joukot kykenivät varmistamaan huolto- ja viestiyhteydet taaksepäin. Ajoneuvoilta loppui polttoaine, miehistöltä neuvot.
Suurin puute oli aselajien yhteistyössä, kun panssarit jäivät ilman riittävää tykistön, jalkaväen ja ilma-aseen tukea.
Tähän iskivät ukrainalaisjoukot, jotka toimivat kuin partisaanit. Pienet taistelijaryhmät alkoivat kuluttaa Venäjän joukkoja jatkuvilla kevyiden aseiden iskuilla.
– Tämä … ensin viivytti, sitten hajotti ja ajoi lopulta Venäjän ongelmiin. Sumyn ja Tshernihivin taistelut tekivät tyhjäksi Venäjän päätavoitteen piirittää Kiova, analysoi sotilasasiantuntija Michael G. Anderson West Pointin sotilasakatemian julkaisussa, joka oli otsikoitu: mitä Yhdysvaltain armeija voi ottaa opiksi.
Yksi venäläistankkien kauhuista oli Tetjana Tshornovol, 43-vuotias tutkiva journalisti, joka värväytyi heti sodan alettua armeijaan. Hän sai pikakoulutuksen ukrainalaisen Stugna-panssarintorjuntaohjuksen käyttöön ja 19. maaliskuuta tuhosi sillä Browaryn kaupunkia lähestyneen panssarin.
Nainen ja Stugna. Toimittaja, ex-kansanedustaja Tetjana Tshornovol esitteli uutta työkaluaan Kiovan pohjoispuolella. Hän oli edellisenä päivänä saalistanut ensimmäisen panssarinsa aseellaan.
Kun hänen ryhmänsä myöhemmin lepäsi paikallisessa kahvilassa, sen omistaja oli tehnyt kakun ”miehelle, joka tuhosi tankin”.
– Se ei ollut mies vaan tyttö, Tshornovol kertoi letkauttaneensa.
Maailma seurasi epäuskoisena, kuinka sosiaalinen media alkoi täyttyä tuhottujen ja hylättyjen tankkien kuvista. Venäjän armeijan osoittautuminen paperitiikeriksi yllätti kaikki asiantuntijat.
Oleksi Shtsherbo, 98, menetti kotinsa ja Venäjä tankkinsa Slobodan kylässä Tshernihivin ulkopuolella.
Ukrainan armeijan vakinaiset joukot puolustivat suurimpia kaupunkeja. Armeijan 1. panssariprikaati, Itä-Ukrainan rintamalla kokemusta hankkinut yksikkö, heitettiin sodan alussa kymmenkertaista venäläisylivoimaa vastaan Tshernihivissä.
Yksikkö värväsi paikallisista aluepuolustusjoukoista jalkaväkeä tuekseen ja asetti kalustoonsa kuuluvat noin sata modernisoitua T-64-tankkia asemiin kaupungin ympäristön pelloille ja metsiin. Yli kuukauden ajan se piti asemansa ja vei Venäjän joukoilta terän.
Kun venäläiset maaliskuun lopussa lähtivät vetäytymään, 1. panssariprikaati lähti hyökkäykseen ja sinetöi Venäjän tappion.
Ukraina sai venäläisiltä runsaasti kalustoa, jota se pystyi myöhemmin hyödyntämään. Sotasaaliina saatua T-72-tankkia ohjattiin Lukjanivkassa maaliskuun lopussa.
5. Mariupolin saarto 1.3.–20.5.
Sodan alkuvaiheen jälkeen suurin venäläisvoitto tuli Mariupolin satamakaupungissa, joka piiritettiin heti maaliskuun alussa.
80 päivää myöhemmin viimeinen Mariupolin puolustaja antautui Azovstalin terästehtaan uumenista.
Sitä edeltävät tapahtumat sisältävät sodan suurimpia avoimia kysymyksiä.
Kuinka monta ihmistä lopulta kuoli kaupungissa? Kuinka paljon ukrainalaisia pakkosiirrettiin Venäjälle? Mitä tapahtui kuuluisassa Mariupolin teatterin pommituksessa? Vastauksia näihin saadaan todennäköisesti odottaa siihen asti, että kaupunki joskus on taas Ukrainan.
Tshetsheenitaistelijoita Mariupolissa Azovstalin terästehtaan ulkopuolella 21. toukokuuta. Kaupunki tuhoutui raunioiksi venäläistankkien säälimättömässä tulituksessa ja tykistötulessa.
Viimeiset puolustajat, kansalliskaartiin kuuluvan Azovin pataljoonan taistelijat, linnoittautuivat omaan Alamoonsa, terästehtaan loppumattomiin komplekseihin.
Samalla kun maailma seurasi henkeä pidätellen heidän taisteluaan Ukraina pyrki viimeiseen asti huoltamaan joukkoja salaisilla, vaarallisilla helikopterilennoilla. Lopulta toukokuun puolivälissä tuli käsky antautua, ja Azovin taistelijat valitsivat kuoleman sijaan vankeuden.
Azovstalin vastarinta sitoi Venäjän joukkoja Mariupoliin ja helpotti osaltaan tilannetta muualla Itä-Ukrainassa, jossa oli alkamassa uusi totaalisen sodan vaihe.
6. Severodonetskin ja Lysytshanskin valtaus 6.5.–3.7.
Kiovan katastrofin jälkeen Venäjä ryhtyi sotimaan niin kuin sen olisi pitänyt alusta asti sotia.
Tavoitteeksi tuli valloittaa itäinen Donbasin alue eli Luhanskin ja Donetskin alueet.
Sota muuttui vastustajan asemia moukaroivaksi tykistösodaksi, jossa Venäjä ampui arviolta 50 000 ammusta päivässä Itä-Ukrainan rintamalla. Lukemia on verrattu jopa ensimmäisen maailmansodan suurtaisteluiden määriin.
Venäläinen 2S1 Gvozdika -telatykki ampui Severodonetskin ulkopuolella toukokuussa.
Ukraina ei kyennyt vastaamaan kuin alle kymmenesosalla Venäjään nähden, vaikka se ampui venäläisasemiin jopa tankkiensa tykeillä epäsuoraa tulta.
– Menetämme 50–100 sotilasta päivittäin, myönsi presidentti Zelenskyi jo toukokuussa.
Kesän aikana lukeman arvioitiin vain kasvaneen.
Hitaasti hivuttamalla Venäjä onnistui valtaamaan isot alueet. Ukrainan puolustustaistelu tuotti vain paikallisia menestyksiä, joista merkittävin oli Siverskyi Donets -jokea ylittäneen venäläispataljoonan tuhoaminen.
7. Käärmesaari 24.2.–30.6.
Sodan kääntyminen alkoi pikkuruisessa mutta symbolisesti tärkeässä kohteessa, Tonavan suulla Mustallamerellä sijaitsevalla kivisellä Käärmesaarella.
Se oli noussut jo sodan alussa vastarinnan symboliksi, kun saarta uhannut Venäjän lippulaiva Moskva vaati ukrainalaisia rajavartijoita antautumaan ja sai vastaukseksi kuolemattoman lausahduksen:
– Venäläinen sota-alus, painu vi….n!
Venäjä hallitsi Käärmesaarta neljä kuukautta, jotka olivat sille yhtä piinaa. Ukraina pommitti suojatonta saarta pitkän matkan tykistöllään, lennokeilla ja lentokoneilla, ja Venäjä menetti ilmatorjuntajärjestelmiä ja huoltoaluksia jatkuvasti.
Ukrainan taktiikka oli kyyninen. Merivoimien puuttumisen takia sillä ei ollut mahdollisuuksia vallata saarta takaisin, joten se varmisti että venäläisetkään eivät voi sitä hyödyntää.
Lopulta kesäkuun viimeisenä päivänä Venäjä sai tarpeekseen. Vetäytymistä juhlittiin Ukrainassa ensimmäisenä merkittävänä aluevoittona sitten Kiovan puolustustaistelun.
Käärmesaaren taistelu kietoutui myös Mustanmeren pohjoisosan hallintaan, jossa Ukraina teki yhden sodan sensaatiomaisimmista iskuista.
Moskvalle haistatelleen rajavartijan sanat osoittautuivat enteellisiksi, kun Ukraina upotti Venäjän laivaston ylpeyden tiettävästi maan itsensä kehittämillä Neptunus-meritorjuntaohjuksilla.
8. Harkovan vastahyökkäys 6.9.–2.10.
Kun 21-vuotias Ukrainan maahanlaskujoukkojen komppanianpäällikkö Oleh viime elokuussa ensi kertaa kuuli käskyn, hän piti sitä suorastaan hulluna.
Määräys oli tunkeutua muutaman rynnäkköpanssarin muodostamissa pienissä ryhmissä syvälle Venäjän hallitsemalle Harkovan alueelle Izjumin kaupungin pohjoispuolella. Avainsana oli vauhti, viholliselle ei saisi jäädä aikaa ryhmittää joukkojaan uudelleen. Edetä piti useita kymmeniä kilometrejä päivässä.
– Aika kyseenalainen operaatio, Oleh kommentoi myöhemmin Washington Postille.
Lehden joulukuussa julkaisema perusteellinen selvitys Ukrainan sodan toistaiseksi häikäisevimmästä vastahyökkäyksestä antaa kunnian ”hullusta” suunnitelmasta Ukrainan maavoimien komentajalle, jo Kiovan puolustuksessa ansioituneelle kenraali Oleksandr Syrskyille.
Kenraali Oleksandr Syrskyi johti itse Harkovan vastahyökkäystä syyskuussa. Tammikuussa hänet kuvattiin komentokeskuksessa Soledarissa.
Syrskyin suunnitelma perustui siihen, että tiedustelun mukaan vahvin vastus oli Venäjän puolella Belgorodin alueella ja Ukrainalta vallatussa Izjumissa, mutta niiden väliin jäi heikompi kohta.
– Vihollinen … ajatteli, että ”vain hullu iskisi keskelle ja erottaisi nämä kaksi”. Mutta siinä se ajatus juuri olikin, Syrskyi kertoi Washington Postille.
Loppukesästä Harkovan puolustus avautui vielä enemmän, kun Venäjä siirsi joukkoja eteläiseen Hersoniin, jota Ukrainan uskottiin eniten tavoittelevan.
– Sotahistoriassa on ollut monia tapauksia, joissa … toissijaisesta kohteesta onkin tullut pääkohde, Syrskyi totesi.
Hyökkäystä suunniteltiin uuvuttavan tarkkaan elokuussa. Ukraina kiertäisi venäläiskeskittymät, jolloin ne uhkaisivat jäädä mottiin.
Ukraina otti myös riskin ja siirsi muualta Itä-Ukrainasta amerikkalaisia M777-tykkejä Harkovan alueelle. Venäjän olisi pitänyt huomata tämä, mutta jostain syystä näin ei käynyt, tai havaintoja ei ehditty välittää komentoketjussa eteenpäin.
Amerikkalaisvalmisteiset M777:t toivat Ukrainan tykistölle ulottuvuutta ja tarkkuutta jo ennen Himars-raketinheittimiä.
Ukrainan hyökkäys alkoi 6. syyskuuta M777:n ja Britannialta saatujen M270-raketinheittimien iskuilla, jonka jälkeen maajoukot lähtivät liikkeelle.
– Meillä ei ollut käskyä hyökätä Izjumiin vaan Mala Komyshuvatkan kylään. Kun ohitimme sen, paikalliset kertoivat ettei seuraavassakaan kylässä ole venäläisiä. Sanoimme ajoneuvomme kuljettajalle, että ”vie meidät Izjumiin”. Mutta se oli vain vitsi. Hän ajoi eteenpäin ja sitten näimme Izjumin kyltit ja täällä olemme, kertasi Radio Free Europen haastattelema sotilas Oleksandr.
Venäläisjoukot olivat niin lamaannuksissa aiemmista tappioista, että ukrainalaisten lähestyessä ne hylkäsivät aseensa ja kalppivat pakoon.
Ukrainalaisjoukot lepäsivät tien sivussa kesken hyökkäyksen Harkovan alueella syyskuussa. Raskaamman kaluston puuttuessa sotilaat etenivät aivan tavallisilla autoillakin.
– Uskoimme operaatioon, mutta emme tällaiseen sarjaromahdukseen, kenraali Syrskyi myönsi.
Ukrainalaiset eivät olleet uskoa silmiään. He saivat tankkeja ajokunnossa, tykkejä vain latausta vailla ja valtavasti ammuksia niihin, täysinäisiä polttoainesäiliöitä. Venäläisillä olisi ollut kaikki tarvittava puolustautumiseen, vain tahto puuttui.
Alla olevalla videolla IS:n kuvaajan Seppo Kärjen dokumentoimia venäläistappioita Harkovan alueella syyskuussa.
Ukrainalle kyseessä oli maa-alueiden valtausta suurempi voitto.
– Suhteemme liittolaisiimme muuttui välittömästi. He näkivät, että voimme saavuttaa voittoja ja saamamme apu oli tehokkaassa käytössä, Syrskyi luonnehti.
Putinin reaktio oli nostaa panoksia ja määrätä Venäjälle osittainen liikekannallepano – joka olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin Harkovan katastrofin välttämiseksi.
9. Hersonin vastahyökkäys 29.8.–11.11.
Ukrainan hyökkäyksen piti alun perin olla koko eteläisen rintaman mittainen ja suuntautua myös Zaporizzjan alueelle, mutta Yhdysvaltain armeijan asiantuntijat puhuivat ukrainalaiset ympäri.
– Neuvomme oli: Hei kaverit, tämä on liian iso pala nieltäväksi. Tämä ei pääty hyvin, kertoi nimettömänä pysytellyt amerikkalaisviranomainen Washington Postille Saksassa viime heinäkuussa pidetyn kokouksen sisällöstä.
Ukrainalaiset kuuntelivat ja rajoittivat lopulta hyökkäyksen vain kohti Hersonin kaupunkia Dneprin länsirannalla.
Jos Harkovan vastahyökkäys iski venäläisten heikkoon kohtaan, niin Hersonissa ukrainalaisjoukot törmäsivät muuriin.
Venäläispuolustajat koostuivat taitavammista ja motivoituneemmista yksiköistä, mm. maahanlaskujoukoista, jotka aiheuttivat hyökkääjille suuria tappioita. Siksi Ukraina valitsi taktiikan, jossa avainasemassa olivat pitkän kantaman Himars-raketinheittimet.
Dnepr-joen länsipuolella oli arviolta 25 000 venäläissotilasta, joiden ainoat kunnon huoltoyhteydet olivat Antonivskin maantie- ja rautatiesillat Hersonin kaupungin kohdalla sekä Nova Kahovkan padon ylittävä tie idempänä.
Ilman niitä venäläisten olo kävisi yhtä tukalaksi kuin aiemmin Käärmesaarella, mutta paljon isommassa mittakaavassa.
Himars-raketinheittimet olivat osaltaan muuttamassa sodan suunnan Ukrainassa.
Himarsien tulitusta seurasi aina uusi venäläisten yritys korjata yhteys tai uittaa joelle ponttonisilta.
– Oli hetkiä, jolloin katkoimme heidän huoltoyhteytensä täydellisesti, mutta silti he onnistuivat rakentamaan joenylityksiä, kuvaili hyökkäyksen johtaja kenraalimajuri Andri Kovaltshuk Washington Postille.
– He saivat ammustäydennyksiä … se oli todella vaikeaa.
Ukrainan Himarsit romahduttivat Antonivskin sillan ja ajoivat Hersonin kaupungin venäläisjoukot ongelmiin.
Kovaltshukin taktiikka tuotti tuloksia niin hitaasti, että Washington Postin saamien tietojen mukaan hänet siirrettiin jossain vaiheessa jopa syrjään operaation johdosta.
Tätä ei kuitenkaan koskaan kerrottu julkisesti, ettei Venäjä saanut revittyä siitä propagandavoittoa. Kovaltshuk myös juhli Hersonin valtausta kuvien mukaan yhdessä joukkojensa kanssa.
Venäläisjoukot vetäytyivät lopulta hyvässä järjestyksessä Dneprin yli, jotta Hersonista ei olisi tullut Harkovan kaltaista katastrofia.
Jälkeensä he jättivät runsaasti miina-ansoja ja vapauttaan juhlivia hersonilaisia, jotka olivat eläneet yli kahdeksan kuukautta miehityksen alla.
Heti Hersonin vapautuksen jälkeen kaupunkiin saapui turvauhista huolimatta myös presidentti Zelenskyi, joka julisti valtauksen olevan ”sodan lopun alkua”.
10. Bahmut 1.8.–
Vain harva oli kuullut Kouvolan kokoisesta Bahmutin kaupungista ennen Venäjän hyökkäystä, mutta sodan ensimmäisen vuoden jälkipuoliskolla se nousi kaikkien huulille.
Liikekannallepanon tuomien lisäjoukkojen lisäksi taistelukentälle vakiintui syksyllä uusi tekijä, Jevgeni Prigozhinin yksityisarmeija Wagner, joka rekrytoi vankeja etulinjan sotilaiksi.
Venäjä muutti jälleen sotimistapaansa, kun se alkoi vyöryttää itsemurhahyökkäyksiä ukrainalaisasemiin.
Yksityisarmeija Wagnerin sotilas tarkasteli ukrainalaissotilaiden hylkäämiä asemia lähellä Bahmutia viime syyskuussa.
Ukrainalaissotilaiden kuvailujen mukaan venäläisjalkaväki pyrki silkalla miesvoimalla aalto toisensa jälkeen läpi, ja heitä kaatui hirvittävää tahtia.
Todisteena olivat myös lukuisat lennokkikuvat taistelukentistä täynnä ruumiita.
– He ovat kuin zombiet. Ammut heitä, ja lisää tulee jatkuvasti, kuvaili ukrainalaissotilas AFP:lle marraskuussa.
Ukrainan armeijan Telegram-kanavillaan tammikuussa julkaisemassa lennokkikuvassa näkyy venäläisten jalkaväen hyökkäyksen jäljiltä ruumiita kranaattien rei’ittämässä maastossa Bahmutin lähellä.
On epäilty, että vangit on pakotettu epätoivoisiin hyökkäyksiin, jotka samalla kuluttavat ukrainalaispuolustajia. Jos vangit eivät tottele, omat ampuvat heitä.
Bahmutin kuoleman kenttiä on myös verrattu ensimmäisen maailmansodan suurtaistelujen silmittömään tappamiseen.
Kaikesta huolimatta Venäjä on onnistunut taktiikallaan etenemään hitaasti mutta vääjäämättömästi, ja sodan ensimmäisen vuosipäivän alla Bahmut on romahduksen partaalla. Romahdusta on tosin povattu jo kuukausia.
Taistelun merkitys sodan kokonaisuudessa on hyvin epäselvä.
Bahmutin valtaus olisi symbolinen voitto Venäjälle ja Wagner-armeijalle. Mutta siitä on puhuttu myös Pyrrhoksen voittona. Tällä viitataan antiikin esikuvan mukaan siihen, että kärsittyjen menetysten takia voitosta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Vuoden kestänyt sota Ukrainassa onkin asiantuntijoiden mukaan taitekohdassa.
Kumpaan suuntaan rintamat seuraavaksi siirtyvät, kun Venäjällä on miesylivoima, mutta Ukraina alkaa saada yhä edistyneempiä länsiaseita?
Ukrainalaisjoukkojen T-72-tankki kuvattiin Bahmutin ulkopuolella joulukuussa. Taistelut alueella alkoivat jo kesällä, joten Bahmut on toistaiseksi pisin yksittäinen yhteenotto Ukrainassa näin pienellä alueella.
Grafiikat: Petri Parkkinen / IS
Artikkelin perässä olleessa karttakuvassa oli aiemmin virhe. Kartasta puuttui Odessan lounaispuolella sijaitseva alue. Kartta on poistettu.